Häme |

Star Wars -pahikset auttavat ja ilahduttavat lapsia

Tähtien sota -elokuvien hahmoiksi pukeutuminen on paitsi hauskaa, myös hyväntekeväisyyttä. Pikkutarkat puvut yllään nämä darthvaderit, stormtrooperit ja muut Imperiumin valioyksilöt saavat niin lapset kuin aikuisetkin hymyilemään.

 

Organisoituneen pukuharrastuksen Suomen maajohtaja Jani Turku pukeutuu stormtrooperiksi lasten hyväksi. Niin tekee vajaat parikymmentä muutakin suomalaista. He ovat tuttuja hahmoja elokuvista, sarjakuvista, peleistä eli Star Wars -universumista.

- On kiva, että uusi sukupolvi lapsia on löytänyt tämän piirrettyjen ja pelien kautta, isät tulevat sitten morjestamaan meitä elokuvien katsojina.

Jani Turku väittää, ettei ole edes kovin hurahtanut fani, vaan vain ajautunut harrastuksen pariin. Hän nimeää kolme syytä, miksi ylipäätään touhussa ollaan mukana:

- Tykätään Star Warsista, halutaan tehdä hyväntekeväisyystyötä ja halutaan ilahduttaa lapsia. Itselleni tämä lasten ilahduttaminen on ykköskriteeri.

Puvun pitää näyttää oikealta

Star Wars -pahikset ovat Pohjoismaissa osana Nordic Garrisonia, joka kuuluu 501. legioonaan, joka taas on maailmanlaajuinen pukuorganisaatio. Legioonaan kuuluu - ainakin tällä planeetalla - vajaat 7 000 hyväksyttyä jäsentä, joista noin sata Pohjoismaista.

- Hahmojen oikeuksien haltija Lucas Film ja George Lucas on antanut meille luvan hahmojen käyttöön, kunhan me näytetään siltä, että oltaisiin voitu kävellä elokuvasta ulos eli puvut ovat mahdollisimman autenttisia ja tarkkoja, kertoo Jani Turku.

Lisäksi harrastajat eivät saa saada esiintymisistä rahaa itselleen vaan kaikki keikkapalkkiot menevät hyväntekeväisyyteen. Suomessa yhteistyökumppanina on lastenjärjestö Unicef.

- Puvut on itse tehty, jotkin osat on saatu aihioina ulkomailta. Vaatii kymmeniä tunteja käsityötä, että se saadaan istumaan päälle.

Urheaa soturia ei haittaa, vaikka Voima on hyvisten puolella.

- Minähän olen imperiumin valiosotilas, minä teen mitä Darth Vader käskee, ja me yritämme kovasti saada ne kapinalliset kiinni, Jani Turku alias stormtrooper tiivistää.

Star Wars -hahmot esiintyvät Hämeenlinnassa Hippaloilla lauantaina 28. heinäkuuta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä