Steveco lopettaa Haminassa - 97 irtisanotaan
Stevecon satamaoperaatiot Haminassa päättyvät vuoden loppuun mennessä. Koko henkilöstö irtisanotaan.
Satamaoperaattori Steveco lähtee Haminasta tämän vuoden loppuun mennessä. Syynä on toiminnan kannattamattomuus kertoo toimitusjohtaja Henri Kuitunen.
- Ei löytynyt sellaista ratkaisua, jolla toiminta olisi saatu kannattavaksi, Kuitunen sanoo.
Kuitusen mukaan liikennemäärät Haminassa ovat laskeneet neljänneksellä vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Steveco aloitti yt-neuvottelut heinäkuun lopussa ja ne päättyivät viime viikolla. Tuolloin toimitusjohtaja Kuitunen kertoi yhtiön tarvitsevan aikaa miettiä mihin ratkaisuihin Haminassa päädytään.
Stevecon koko Haminassa työskentelevä henkilökunta irtisanotaan. Stevecolla työskentelee Haminassa 97 ihmistä. Stevecon Kotkan yksiköstä ei löytynyt töitä haminalaisille ainakaan tässä vaiheessa.
- Olen täysin vakuuttunut siitä, että meidän tulevaisuus Kotkassa on hyvä ja valoisa. Tällä hetkellä Kotkassa ei ole työvoimavajausta. Tämä on sellainen asia, jota tullaan käymään läpi tämän prosessin myötä, Kuitunen sanoo.
Huolintaliiketoimintayksikkö Steveco Logistics sekä tytäryhtiöt Oy Saimaa Terminals Ab ja Suomen Satamatekniikka jatkavat Haminassa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
