Stig - metrosiivoojasta festarilavoille
Kesäfestarien takuuvarma laulattaja ja naurattaja Stig toi Aamu-tv:lle terveiset Ilosaarirockista. Stig Doggina esitetty hiphop on muuttunut akustisemmaksi materiaaliksi ja uusi levy on jopa melkein kantrimeininkiä.
Stig kertoi saaneensa uutta potkua uralleen keväisestä Uuden musiikin kilpailusta. Vaikka Euroviisujen loppukilpailuun portti ei auennutkaan, niin tv-julkisuus toi uusia faneja ja ihailijapiiri monipuolistui.
Internetissä Stigillä on ollut vankka kannattajakunta jo vuosia. Stig kertoi tehneensä musiikkia jo ennen metrosiivoojan uraansakin, mutta esimerkiksi hänen varhainen hittibiisinsä Rakkauden Bermudan kolmio syntyi metrokopissa. Siivoushommissa jäi aikaa miettiä samalla kappaleiden sanoja.
Haastattelun lomassa Aamu-tv:ssä näytettiin musiikkivideonäyte Stigin muutaman vuoden takaisesta tyylistä ja maailman ensi-iltana upouusi musiikkivideo Puumaa mä metsästän -suosikkibiisistä.
Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv
Sini Sabotage: Räpissä ei voi piiloutua melodian taakse
Rap-kulttuuri on testosteronilla kyllästetty. Naisen paikka on usein esitellä paljasta pintaa musiikkivideoilla, eikä heitä usein nähdä mikrofoni kädessä.
Kiusaamiskierre voi alkaa jo päivähoidossa
Tutkimusten mukaan pienet lapset eivät osaa synnynnäisesti kiusata vaan tapa opitaan toisilta.
Muhiiko myös Suomen lähiöissä levottomuutta?
Aamu-tv:ssä esiintyneiden nuorisotyön asiantuntijoiden mukaan Suomessa ei ole lähiöitä, joihin kasautuisi syrjäytyneitä nuoria ja maahanmuuttajia Ruotsia vastaavalla tavalla.
Thaimaasta on tulossa eurooppalaisten eläkeläisparatiisi
Espanja on edelleen eläkeläisten suosikki ulkomaille muuton kohteena, mutta osa on vaihtanut Aurinkorannikon lämmön Thaimaan helteisiin.
Suojeleeko Unesco Suvivirren?
Suomi on liittynyt Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimukseen. Tällaisia voivat olla suullisen perinteen, esittävän taiteen, sosiaaliseen elämään liittyvien käytäntöjen, rituaalien ja juhlatilaisuuksien eri muodot.
Keskustele: Mikä muissa autoilijoissa pännii?
Ratin takana saattavat välillä hiukset nousta pystyyn. Adrenaliinikin voi virrata väkevästi, kun toiset autoilijat eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä. Mikä muiden liikennekäyttäytymisessä risoo eniten?
Raiskauslakeja ollaan tiukentamassa
Niin sanotun lievän raiskauksen lisääminen rikoslakiin kuohutti kymmenen vuotta sitten. Nyt siitä ollaan luopumassa - sukupuoliyhteyteen pakottaminen on jatkossa raiskaus.
Runotyttö Saima Harmaja ihastuttaa yhä
Runoilija Saima Harmajan syntymästä on kulunut 100 vuotta. Hän kuoli 24-vuotiaana, mutta on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista runoilijoistamme.
Pörssikurssit nousevat - nouseeko talous?
Taloudessa on koettu kriisitoisensa jälkeen eikä kunnon kasvusta ole tietoakaan. Silti pörssikurssit nousevat.
Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja: 3D-tulostimissa valtava potentiaali
Teollisessa ja kaupallisessa käytössä 3D-tulostaminen on edelleen kansainvälisessä mittakaavassa pientä toimintaa, kertoo Aalto-yliopiston Jouni Partanen Aamu-tv:ssä. Käyttöä rajoittaa muun muassa tulostamisen hitaus.
