Stratovariuksen Kotipelto keikkailee, tekee uutta levyä ja vetää nuorten bändileirin
2,5 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt power metal -yhtye Stratovarius on harjoitellut huhtikuun ensimmäisen viikon Vuokatissa uusia kappaleita tulevalle levylleen. Solisti Timo Kotipelto löytää keikkojen ja levynteon lisäksi aikaa myös nuorten bändileirille Lappajärvellä.
Ympäri maailmaa keikkaileva Stratovarius käytti Vuokatin konserttinsa (10.4.2010) alusviikon uuden levyn valmisteluun.
- Kun promoottori kertoi tästä keikasta, kysyin järjestyisikö täältäpäin paikka, jossa voitaisiin harjoitella uusia kappaleita. Se järjestyi, ja täällä on oltu maanantaista asti, kertoi yhtyeen solisti Timo Kotipelto.
Neljän päivän treenamisen jälkeen yhtye järjesti perjantaina suomalaisittain harvinaisen nimmarijakotilaisuuden Kajaanissa.
- Siitä on varmaan viisi vuotta kun olemme viimeksi jakaneet nimmareita Suomessa, ulkomailla on niitäkin tilaisuuksia useammin, Kotipelto totesi ilahtuneena Kajaanissa tapaamiensa fanien määrästä.
Kuorosodan voittorahat nuorisotyöhön Lappajärvellä
Vuosi sitten Kuorosota -ohjelman kuoronsa kanssa voittanut Timo Kotipelto toi palkintoshekin, 40 000 euroa, kuntansa nuorisotyöhön.
- Ostimme Lappajärvelle soittimia ja perustimme nuorille treenikämpän. Viime kesänä järjestimme ensimmäistä kertaa myös nuorille bändileirin, joka järjestetään myös ensi kesänä, Kotipelto paljasti.
Kuorosota teki Kotipellosta myös tunnetun muiden kuin Stratovarius-fanien keskuudessa.
- Akustisilla duettokeikoilla on ollut huomattavissa, että yleisössä on uusia ihmisiä, Kotipelto hymyili.
Yleisö erilaista eri maissa
Vuokatissa Stratovarius esiintyi lauantaina HellKatti-tapahtumassa, jossa se esitti myös uusia kappaleita tulevalta pitkäsoitoltaan.
- Suomalaisessa yleisössä on lauantai-illan huumaa ja meno on kovaa, Kotipelto arvioi naurahtaen verratessaan kotiyleisöä muiden maiden faneihin.
- Latinalaisissa maissa yleisö on kovaäänisintä, kun taas Japanissa yleisö tarkkailee ja kuuntelee todella tarkkaan esitystä.
Stratovarius ja Children of Bodom HellKatissa
Kuuntele juttu: Timo Kotipelto saa tehdä työkseen sitä mitä haluaa (kesto 10'07").
Kuuntele juttu: Stratovarius harjoitteli uusia kappaleita Vuokatissa (kesto 3'14").
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.