STT:n doping-juttu syyteharkintaan
Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi ns. STT:n doping-jutun lisätutkinnan. Päätös syytteiden nostamisesta tai syyttämättä jättämisestä syntynee alkusyksystä.
Esitutkinta liittyy STT:n julkaisemaan doping-uutiseen Naganon olympiakisojen alla vuonna 1998.
Doping-uutisointia seuranneessa oikeudenkäynnissä STT:n toimittaja ja päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistuksiin kunnianloukkausrikoksesta. Lisäksi osa Hiihtoliiton johtajista sai korvauksia.
Tammikuussa valmistuneessa esitutkinnassa ja sitä nyt täydentäneessä lisätutkinnassa poliisi on selvittänyt, perustuivatko tuomiot ja korvaukset valheellisiin lausuntoihin.
Epäiltynä ovat entiset hiihtäjät Marjo Matikainen-Kallström ja Jari Räsänen, Hiihtoliiton entinen lajipäällikkö Pekka Vähäsöyrinki, entinen päävalmentaja Antti Leppävuori sekä Hiihtoliiton entiset toimitusjohtajat Esa Klinga ja Jari Piirainen. Rikosnimikkeinä poliisitutkinnassa ovat olleet väärä ilmianto ja törkeä petos.
Poliisi aloitti esitutkinnan, kun hiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö tuli julkisuuteen ja väitti, että doping oli aikoinaan Suomenkin huippuhiihdossa järjestelmällistä.
Juttu siirtyy nyt syyteharkintaan. Kihlakunnansyyttäjä Mikko Jaatinen Keski-Suomen syyttäjänvirastosta arvioi YLE Uutisille, että aineiston punninta vie häneltä väkisinkin puolisen vuotta.
- Aineisto on varsin laaja, ja itse tulin mukaan juttuun vasta matkan varrella.
- Toisaalta kohta kolkuttavat ovella jo mahdollisten rikosten vanhentumisajatkin, joten asiaan on tartuttava heti. Uskon, että saan syyteharkinnan valmiiksi lomien jälkeen alkusyksystä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.