Stubb: Kerjäämiskielto ei ole oikein
Suunnitelmat kerjäämisen kieltämiseksi eivät ole hyviä, toteaa ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) TV1:n Ykkösaamussa. Ministerin mukaan romanien ongelmia pitäisi ratkoa taloudellisin keinoin, esimerkiksi sopimalla EU-tasolla tukirahasta.
Stubbin mukaan seuraavissa EU:n budjettineuvotteluissa pitäisi laittaa korvamerkittyä rahaa romaneja varten. Hän esittää, että esimerkiksi luotaisiin rahasto ja panostettaisiin koulutukseen.
- Kaikki lähtee tavalla tai toisella taloudesta. Romanit ovat yhtä tärkeä vähemmistö kuin mikä muu tahansa vähemmistö, Stubb toteaa.
Ulkoministeri muistuttaa, että kyse on myös yhdestä EU:n perusoikeudesta, vapaasta liikkumisesta.
- Ei syytä pidä heittää yksin Romanian, Bulgarian tai Ranskan niskaan. Tämä on meidän kaikkien vastuulla, ministeri sanoo.
Ministerin mukaan nyt pitää miettiä, miten kerjääminen voidaan kitkeä katukuvasta. Kieltäminen ei käy, koska silloin ei puututa syyhyn vaan seuraukseen.
- Suhtaudun erittäin skeptisesti kerjäämisen kieltämiseen. Ei köyhyys ole rikos. Jos siihen liittyy järjestäytynyttä rikollisuutta, niin silloin siihen pitää puuttua normaalin lainsäädännön kautta.
”Liu Xiaobo oli erinomainen valinta”
Stubbin mielestä Nobelin rauhanpalkinto meni oikeaan osoitteeseen, kun se annettiin kiinalaiselle toisinajattelijalle, joka istuu vankilassa mielipiteidensä ja kirjoitustensa takia. Stubb toivoo, että Liu vapautettaisiin.
Ulkoministeri myöntää, että Kiina polkee ihmisoikeuksia, mutta odottaa, että Nobelinkin myötä keskustelu etenisi ja toimintatavat muuttuisivat.
Ankaraa kritiikkia EU-maille
Stubb arvostelee Euroopan unionin suhtautumista ihmisoikeuskysymyksiin. Stubbin mukaan talousedut ajavat usein niiden ohitse.
- Jos jollain maalla on taloudellisia intressejä, katsotaan ihmisoikeusloukkauksia sormien läpi. Täytyy myöntää, että me EU-jäsenmaat olemme mestareita tässä. EU-tasolla sanotaan yhtä ihmisoikeuksista ja sitten kahdenvälisesti jonkun maan kanssa tehdään ihan toista.
EU:n yhteisvastuu taloudessa toimii
Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok.) mukaan EU:ssa syntyi perussopimusten vastainen yhteisvastuu talousongelmista, kun Kreikkaa keväällä pelastettiin. Stubbin mielestä toiminta ei ollut sopimusten kanssa ristiriidassa.
- Ei suoranaisesti. Uskallan väittää, että Euroopan unioni on selviytynyt tästä monikohtaisesta kriisistä erittäin hyvin.
Ulkoministeri arvioi, että talouskriisi syvensi Euroopan integraatiota, koska luotiin mekanismeja pulaan joutuneiden auttamiseksi. Arvioon kuuluu myös se, että pitkällä tähtäimellä EU kulkee kohti yhteistä talouspolitiikkaa.
Suomesta rauhanturvaajia Lähi-itään?
Ulkoministeri Stubb matkustaa lauantaina tasavallan presidentin Tarja Halosen kanssa Lähi-itään. Stubb kiittelee ajankohtaa, koska israelilaisten ja palestiinalaisten rauhanneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä.
Stubbin mukaan on mahdollista, että suomalaisiakin rauhanturvaajia nähdään taas Lähi-idässä, esimerkiksi Libanonissa.
EU-suurlähettilään paikkoja tulossa suomalaisillekin
Yleisökysymykseen suomalaisten huonosta menestyksestä EU:n suurlähettiläspaikkoja jaettaessa Stubb totesi, että vasta 30 edustustoa 130:sta on saanut lähettiläänsä, joten tavoitellut 1-2 paikkaa voidaan hyvinkin saada.
Toinen katsojan lähettämä kysymys koski sitä, milloin Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton tulee Suomeen. Stubbin mukaan toivottavasti jo ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.