Stubb: Minua ottaa pannuun, että Suomelle sysätään koko ajan Mustaa Pekkaa
Eurooppa-ministeri Alexander Stubb närkästyi saksalaislehden väitteistä, että pysyvän kriisirahaston kokoa ollaan vivuttamassa nelinkertaiseksi.
Eurooppa-ministeri Alexander Stubb (kok.) on närkästynyt saksalaisen Der Spiegel -aikauslehden väitteestä, että EU:n pysyvän kriisirahaston EVM:n kokoa ollaan vivuttamassa nykyisestä 500 miljardista eurosta nelinkertaiseksi, eli 2000 miljardiin euroon. Spiegelin mukaan Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble suhtautuu ideaan myönteisesti, mutta Suomen hallitus vastustaa rahaston kasvattamista.
- Kyseessä on teoreettinen keskustelu. Olemme tilanteessa, jossa jälleen kerran moporadio on lähtenyt mielenkiintoisella tavalla liikkeelle. Jos tällainen viputarve löytyy, silloin meidän täytyy juoksuttaa se aivan normaalissa perustuslaillisessa järjestyksessä eduskunnan kautta. Suomi ei ole tässä estämässä mitään, närkästyneen oloinen Stubb sanoi Eurooppa-ministereiden kokouksen jälkeen Brysselissä pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Rahaston paisuttaminen rikkoisi olennaisesti EVM:n perustamisen yhteydessä sovittuja sääntöjä ja olisi siksi hyväksyttävä jäsenmaiden parlamenteissa.
- Katsoin taas niitä ensimmäisiä uutisia, jotka tulee ehkä vähän perussuomalaisten suunnasta, että taas menee miljoonia kankkulan kaivoon. Tässä ei ole kysymys yhdenkään jäsenmaan velvollisuuksien tai vastuiden kasvattamisesta missään muodossa. Tässä menee niin käsittämättömällä tavalla meidän suomalaisessa keskustelussa ja eurooppalaisessa keskustelussa puurot ja vellit aina välillä sekaisin. Täytyy muistaa, että eurokeskustelussa on muitakin auktoriteetteja kuin Der Spiegel, Stubb painotti.
Stubbin näkemyksen mukaan ulkomaalaisissa tiedotusvälineissä sekoillaan jatkuvasti Suomen velkakriisikannoissa.
- Kansainvälisessä mediassa on tällä hetkellä halukkuutta hämmentää asioita Suomen kautta. Suomi on sataprosenttisesti mukana tukemassa EVM:n voimaansaattamista 8.10. Suomen vastuut eivät vivutuskeskustelun kautta tule kasvamaan tässä vaiheessa. Minua ottaa pannuun se, että Suomelle sysätään tässä koko ajan Mustaa Pekkaa eri suunnista. Minun mielestäni, se ei ole reilua, semminkin kun kuulumme jäsenmaihin, jotka ovat kolmen A:n luottoluokituksen maita, täyttävät euron kriteerit ja ovat hoitaneet julkista talouttaan ihan hyvin, Stubb listaa.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Soini arvostelee demareiden ministerirulettia: "Ministerimies sai kenkää"
- Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Urpilainen: Valtio voisi tukea keskitettyä palkkaratkaisua
Urpilaisen mielestä on kuitenkin "mahdoton ajatus", että valtio lähtisi tukemaan yhden toimialan palkkaratkaisua.
Onko Slovenia seuraava tuenpyytäjä, Jutta Urpilainen?
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen toivoo Slovenian hallituksen palauttavan luottamuksen maan talouteen.
Tuomiojan sivuun siirtämisestä yhteydenottoja Urpilaiselle - "mies paikallaan"
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi TV1:n Ykkösaamussa saaneensa useita yhteydenottoja henkilöiltä, joiden mielestä ulkoministeri Erkki Tuomioja olisi pitänyt siirtää sivuun.
Kiuru: Ministerinäytöt annettava kahdessa vuodessa
Uuden opetusministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan SDP:n ministereillä oli alusta alkaen tiedossa, että heillä on kaksi vuotta aikaa saada aikaan suuria, muuten ministerinpesti ei välttämättä jatku.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Tuleva peruspalveluministeri: "En nosta tassuja pystyyn vaikeiden asioiden edessä"
Peruspalveluministerin suurimpia haasteita on sote-uudistus.
Silvia Modig: Vasemmistoliitto vastustaa epäröimättä julkisesti tuettua Guggenheimia
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Silvia Modigin (vas.) mukaan hänen kantansa mahdolliseen Guggenheimin paluuseen tulkittiin väärin perustein epäröiväksi Yle Uutisten torstaiaamun lähetyksessä.
Suomi saa kolmatta kertaa naisvaltaisen hallituksen
Ministerin salkkuja kantaa jatkossa 10 naista ja 9 miestä. Viimeksi Suomea johdettiin naisenemmistöllä Vanhasen toisen hallituksen ja Kiviniemen hallituksen aikana.
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen
Kummankaan osapuolen rivit eivät rakoilleet.
