Politiikka |

Stubb: On epäreilua, että Suomelle yritetään sysätä mustaa pekkaa

Eurooppaministerin mukaan rahaunionia ei voi olla ilman talousunionia. Hän myönsi, että euron epäonnistuminen on mahdollista.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb vieraana Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb vieraana Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa 5. heinäkuuta. Kuva: Yle

Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) huomautti torstaina, että ei ole reilua Suomea kohtaan, että jotkut euromaat syyttävät sitä solidaarisuuden puutteesta.

- On epäreilua, että muutamat maat yrittävät sysätä meille mustaa pekkaa. Olemme hoitaneet taloutemme hyvin, joten miksi meitä syytetään siitä, että solidaarisuudessa ei mennä äärimmäisyyksiin, Stubb totesi Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa.

Stubbin mukaan hallitus keskustelee kaikista vaihtoehdoista - niin talousliitossa jatkamisesta kuin seurauksista, mikäli talousliitosta irtauduttaisiin. Stubb myönsi myös euron epäonnistumisen olevan mahdollista.

Stubbin mukaan rahaunionia ei voi olla ilman talousunionia, ja jäsenmaat ovat yrittäneet erilaisia mekanismeja talouden vakauttamiseksi.

- Tässä rakennetaan yhdessä talousunionia. Uskon pankkivalvontapäätökseen, joka osoittaa euron tulevan tien ja tuo toivottavasti helpotusta, Stubb totesi.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä