Kotimaa |

STUK arvostelee ankarasti japanilaisten tiedotuslinjaa

Suomen Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksonen arvostelee rajusti japanilaisten hidasta tiedottamista polttoainesauvojen sulamisesta Fukushiman onnettomuudessa. Ydinvoimayhtiö Tepco on vahvistanut, että kolmen reaktorin polttoaine suli maaliskuun onnettomuuden jälkeen käytännössä kokonaan.

Jukka Laaksonen
STUKin pääjohtaja Jukka Laaksonen. Kuva: YLE

STUKin mukaan Tepcon on täytynyt tietää polttoainesauvojen sulamisesta jo heti onnettomuuden jälkeen, eikä vasta nyt.

- Jos Tepcolla on palveluksessaan joitakin ihmisiä, jotka hiukan edes ymmärtävät reaktoreista, niin kyllä se on ollut heille päivänselvää silloin kun se oli sitä meille, eli maaliskuun puolivälissä, sanoo STUKin pääjohtaja Jukka Laaksonen.

Laaksosen mukaan polttoaineen sulamista yllättävämpää on, että Fukushiman nelosreaktori selvisi onnettomuudesta vähin vaurioin.

Tepcoa onkin maaliskuisen maanjäristyksen jälkeen syytetty milloin väärien tietojen levittämisestä, milloin tietojen salailusta.

Maaliskuussa yhtiö tiedotti kohonneista säteilyarvoista, jotka sittemmin osoittautuivat täysin virheellisiksi.

- Heillä näyttää nyt olevan se linja, että kun he mielestään vuorenvarmasti tietävät jonkun asian, niin he vasta sitten siitä kertovat, Laaksonen sanoo.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä