Subutexiä ruotsinlaivoilla kuskanneet poliisin haaviin
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen huumerikosyksikkö on saanut valmiiksi esitutkinnan mittavassa Subutex-tablettien maahantuontijutussa. Suomeen Ruotsista tuotujen Subutexien katukauppa-arvo on vähintään 100 000 euroa.
Poliisi takavarikoi rikostutkinnan yhteydessä 500 tablettia, josta saadaan useita tuhansia käyttöannoksia. Katukaupassa maahantuotujen tablettien arvo on vähintään 100 000 euroa. Takavarikoitujen aineiden lisäksi poliisi epäilee epäiltyjen tuoneen satoja tabletteja Suomeen kevään ja kesän aikana. Subutexit on tuotu maahan Ruotsista risteilylaivoilla matkustaen, ja ne levitettiin pääasiassa Länsi-Suomen alueelle.
Subutex on huumausaineeksi luokiteltu lääkeaine. Pelkästään Subutexin hallussapito täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
Epäillyt parikymppisiä ulkomaalaisia
Poliisi epäilee, että maahantuontiin on osallistunut yhteensä viisi eri henkilöä. Kaikki epäillyt ovat Suomessa asuvia ulkomaalaisia, ja he ovat iältään 19-26 -vuotiaita. Arvion mukaan kiinniotetut henkilöt ovat olleet organisoimassa toimintaa. Päätekijöiden osalta tapausta tutkitaan törkeänä huumausainerikoksena.
Kyseessä on Itä-Uudenmaan poliisin suurin Subutex-kiinniotto useisiin vuosiin.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.
Uusi toimija yrittää mullistaa asunnonvälityksen
Myyntiturva perii kiinteän maksun asunnonvälityksestä. Vanha konkari Huoneistokeskus toivottaa uuden kilpailijan tervetulleeksi.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Poliisi lopetti VR-tutkinnan - syyteoikeus vanheni
VR tarkkaili salaa sairauslomalla ollutta työntekijäänsä, mutta syyteoikeus ehti vanhentua. Poliisi ei löytänyt myöskään viitteitä laittoman henkilörekisterin keräämisestä.
