Ulkomaat |

Sudan: Öljykiista voi viedä sotaan

Etelä-Sudanin ja maan entisen isäntämaan Sudanin välit ovat kiristyneet entisestään öljykiistan takia. Sudanin presidentti Omar Hassan al-Bashir sanoi valtiontelevisiossa, että maa on valmis sotaan, jos tilanne niin vaatii.

Sudanin presidentti Omar Hassan al-Bashir puhuu suurelle väkijoukolle.
Sudanin presidentti Omar Hassan al-Bashirin mukaan maa on lähempänä sotatilaa kuin rauhaa naapurivaltio Etelä-Sudanin kanssa. Kuva: STR / EPA

Sudanin presidentin mukaan maassa toivotaan rauhan jatkuvan. Hänen mukaansa maa on kuitenkin lähempänä sotatilaa kuin rauhaa naapurivaltio Etelä-Sudanin kanssa.

Maiden välisiä erimielisyyksiä on kärjistänyt etenkin öljyn kauttakulkumaksut. Tilannetta pahentaa se, että maiden välistä rajaa ei ole vedetty alueille, jossa on öljykenttiä. Maat syyttävät toisiaan myös kapainallisjoukkojen tukemisesta.

Etelä-Sudan vei itsenäistyessään mukanaan ison osan Sudanin öljyntuotannosta. Maan öljynvienti on kuitenkin riippuvainen naapurimaan Sudanin poikki kulkevasta öljyputkesta. Öljy on molemmille talouksille elinehto.

Viimeksi tammikuussa Etelä-Sudan syytti Sudania öljyn varastamisesta.

Lähteet:
AFP, Reuters, YLE Uutiset
  • Hanna Hanhinen Hanna Hanhinen Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä