Sudenkaatolupia haetaan Nousiaisiin
Nousiaisten kunta päättää hakea sudenkaatolupia. Kunta haluaa hakea lupia yhdessä Mynämäen ja Pöytyän kuntien kanssa. Alueella liikkuvat sudet huolestuttavat koululaisten vanhempia.
- Olemme päätyneet siihen, että kunta lähtee liikkeelle sudenkaatolupien kanssa. Olemme yhteydessä Mynämäen ja Pöytyän kuntiin, jos he haluavat hakea lupia yhdessä meidän kanssa. Olemme yhteydessä myös metsästysseuroihin. Toivottavasti saamme tämän hankkeen taakse laajan joukon ja asiat saadaan eteenpäin, toteaa Nousiaisten kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä.
Päätös sudenkaatolupien hakemisesta syntyi maanantain kunnanhallituksen kokouksessa, jossa kuultiin myös Varsinais-Suomen riistapäällikkö Mikko Toivolaa. Kokouksessa käsiteltiin kuntalaisaloitetta, jossa kuntaa patistetaan hankkimaan susien kaatolupia. Aloitteen ovat allekirjoittaneet kaikki kunnan alakoulujen vanhempainyhdistykset.
Vanhemmat ovat huolissan lastensa turvallisuudesta koulumatkoilla susien ryhdyttyä liikkumaan asutusalueiden lähellä. Kuntalaisaloitteen lisäksi susien kaatolupien hankkimisesta on tehty valtuustoaloite, jossa on allekirjoittajia kaikista kunnanvaltuuston ryhmistä.
Kaatolupien määrästä ei ole vielä tietoa. Nousiaisissa ei järjestetä tällä hetkellä koulukyydityksiä alueella liikkuvien susien takia. Kunnanjohtaja Kylämäkilä toivoo, että kaatolupa-asia saadaan nopeasti eteenpäin.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Maailman ensimmäisestä matkailujäänmurtajasta tuli menestys
Jäänmurtaja Sampo on nähtävillä Turun Forum Marinumissa. Maailman ensimmäiseen matkailujäänmurtajaan voi käydä tutustumassa 27.5 asti.
Kykykilpailun tähti hiipuu nopeasti ilman uutta hittiä
Tv-formaatin kautta pinnalle noussut tähti joutuu lähtemään keikoille yhdellä tai kahdella hitillä.
Nieminen luovutusvoitolla välieriin
Jarkko Nieminen sai luovutusvoiton Tommy Haasista ja selviytyi näin välieriin tenniksen ATP-turnauksessa Düsseldorfissa.
Hallitukselta sata miljoonaa LNG-terminaaleihin
Hallitus yrittää lisätä nesteytetyn maakaasun käyttöä muun muassa meriliikenteessä tukemalla LNG-terminaalien rakentamista.
Presidenttipari Saaristomeren suojelijoiksi
Suojelijat sitoutuvat tavoittelemaan Saaristomereen valuvien ravinteiden vähentämistä ja levittämään tietoutta Saaristomeren tilasta.
Syöpähoidot tehostuvat Tyksissä
Syöpähoidon jonoja puretaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. T-sairaalaan on avattu uusi lääkehoitopoliklinikka, jossa annetaan lääkehoitoja syöpäpotilaille arkipäivisin.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Jatkoa Elvis-häille - naimisiin DBTL:ssä
Seurakunta on tekemässä kesäisistä teemahäistä perinteen Turussa. Vihkipareille on tarjolla Down by the Laiturin lava, yleisö ja esiintyjät.
Tutkijat: Stressi rumentaa naista
Mitä suurempi stressi, sitä vähemmän puoleensavetävät kasvot. Näin karun havainnon teki akatemiatutkija Markus J. Rantalan tutkimusryhmä mitatessaan naisten stressihormonitasoja ja kasvojen puoleensavetävyyttä.

Kommentoi aihetta
(12 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
cuirfemme
Ilmoita asiattomasta kommentistano pitäisikö aina tappaa ennenkuin toimitaan.
Juustis
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä ehdottomasti pitää muistaa kuka tällä maalla määrää. Ei me voida vaan elää eläinten ehdoillta. Kyllä mulle riitttää muutama susi korkeasaaren eläintarhassa.
hr
Ilmoita asiattomasta kommentistaSusikannan pienuuden ja voimattomuuden vuoksi olisi hirvittävää typeryyttä tappaa susia vain varmuuden vuoksi. Milloin susi on viimeksi ihmistä vahingoittanut? Se on metsän koira, joka saalistaa pienriistaa ja elää tarvittaessa omilla jätöksillään - ei mikään mielipuolinen tappajakone. Paljon suurempi uhka pienille lapsille on vihamielisiset koirat ja vartiokoirat, jotka todella ovat tottuneita ihmisiin ja joita ei osata varoa.
kaatolupia rattjuopoille
Ilmoita asiattomasta kommentistakumpi on vaarallisempi susi vai rattijuoppo. rattijuoppo tappaa 60-70 ihmistä vuosittain josta lapsia on 2-4 . rattijuoppoja jää kiinni keskimäärin 60 päivässä vaikka ovatkin kansalaisten erityisessä suojeluksessa, kyse on huonosta tuurista onhan kiinnijäämättömien määrä moninkertainen. voisiko esimerkiksi raittiusyhdistys aloittaa samanlaisen hysterian luomisen rattijuoppoja vastaan kun nyt on järjestelmällisesti luotu susia vastaan.
Jallu
Ilmoita asiattomasta kommentistaVarokaa metsässä liikkuvia maastopukuisia punaniskoja. Metsästysonnettomuuksiin on kuollut viime vuosina ihmisiä, sudet eivät ole tappaneet yhtään.
Älytöntä
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo just. Eivät järjestä koulukyydityksiä, ja nirri pois vaan susilta. Nousiainen on niin pieni paikkakin, että ei varmaan tulisi niin kalliiksi nuo koulukyyditykset. Miksi aina tarvii vaan tappaa heti? Jos ne sudet on pois saatava, niin siirtäisivät vaikka jonnekin kauas Russlandiaan. En sinällään kannata siirtoja, aika älytöntä sekin, mutta se on aina parempi vaihtoehto kuin tappaminen. Jos niitä susia nyt aletaan listiä, niin kuka sitä tietää, voi tulla paljon pahempia ongelmia, jos laumajärjestykset menevät uusiksi. Jos ne nyt ovat niin rohkeita ja pelottomia, että oikeasti olisivat uhka, niin mitäköhän susihukat sanoo, jos posautetaan niitten kaverit hengiltä?
Ei tipu lupia
Ilmoita asiattomasta kommentistaSusilla ei ole syytä huoleen. Ei hukka tapa ja kaatolupaa tipu.
tappamishysteriaan kyllästynyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaJahas, taas suomalaiset kunnostautuvat. Suomessa on muutama susi ja nekin pitää tappaa heti kaikki pois, kun voivat herranjestas sentään, kävellä talon läheltä ohi!
paansi
Ilmoita asiattomasta kommentistamiksi heti täytyy tappaa VIATON ELÄIN, jos se tulee lähelle asutuksia ja tappaa peuran tai lampaan nälän lopettamiseksi. Ei ihmistä tapeta suomessa jos se on tappanut ihmisen, mut heti jos eläin tappaa eäimen niin nirri pois ja päättäjät on taas iloisia kun sai hengiltä ELÄIMEN
noustelainen
Ilmoita asiattomasta kommentistareviiriä riittää ihmisillä ja susilla erikseen. nälkäiset sudet eivät ole mitään ystävällisiä olentoja ihmisasutuksen lähellä. kaatoluvilla kanta kuriin.