Suklaa onkin mayojen keksintö
Eurooppalaiset ovat ylpeilleet kiinteän suklaan keksimisellä. Meksikosta löydetyt ikivanhat suklaatahrat todistavat toista.
Suklaajuoma - tai kaakao - on vanhastaan tiedetty eteläamerikkalaiseksi keksinnöksi, mutta eurooppalaiset ovat uskoneet keksineensä syötävän suklaan. Tuoreet arkeologiset löydöt kumoavat tuon käsityksen ja antavat mayoille kunnian myös kiinteän suklaan keksimisestä.
Vakiintuneen käsityksen mukaan mayat murskasivat kaakaopapuja ja tekivät niistä kuumaa juomaa yläluokan seremonioihin. Joskus murskan annettiin käydä, jolloin juomasta tuli alkoholipitoista. Käsitys pelkästä juomasta on perustunut siihen, että kaikki kaakaojäämät on tähän saakka löydetty kupeista.
Yucatánista Meksikosta vastikään paljastuneet 2 500 vuoden takaiset lautasensirpaleet antavat asiaan aivan uutta valoa: kemiallinen analyysi on paljastanut niistä suklaan jäämiä, kertoo Meksikon antropologinen ja historiallinen instituutti.
Tutkijat arvioivat, että mayat käyttivät suklaata ruoan tai kastikkeen mausteena tai lisukkeena. Ehkä Meksikossa nykyisinkin lihan kanssa tarjotun suositun suklaisen kastikkeen "molen" juuret ulottuvat juuri noihin lautasiin, löydön tehneet meksikolaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat sanovat.
Löytöalue Paso del Machossa ei ole suuri, mutta tutkijoiden mukaan suklaa osoittaa, että asukkaiden on täytynyt olla yhteydessä muuhun mayamaailmaan jo tuohon varhaiseen aikaan - noin vuosina 500 - 600 ennen ajanlaskumme alkua. Havainto on tärkeä, sillä pohjoisista maya-alueista tiedetään paljon vähemmän kuin eteläisistä.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Euroviisutunnelmat nousussa Malmössä - kuka voittaa?
Ruotsin Malmössä tunnelma Euroviisujen finaalin alla on hartaan odottava. Fanien mielipiteet siitä, kuka illan finaalin voittaa, vaihtelevat kuitenkin suuresti.
Pohjoismaille povataan viisumenestystä
Etukäteisveikkailuissa voittoa on povattu Tanskan Emmelie de Forestille kappaleella Teardrops.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Silvia Modig: Vasemmistoliitto vastustaa epäröimättä julkisesti tuettua Guggenheimia
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Silvia Modigin (vas.) mukaan hänen kantansa mahdolliseen Guggenheimin paluuseen tulkittiin väärin perustein epäröiväksi Yle Uutisten torstaiaamun lähetyksessä.
Irlantilaistähti Sinéad O'Connor: "Rakastan musiikkia aina vain enemmän"
Viime vuonna julkaistu Sinéad O'Connorin uusin levy kuulostaa yllättävän positiiviselta.
Euroviisujen visuaalisten tehosteiden takaa löytyy suomalainen
Ruotsin Malmössä myös kisojen graafinen ilme on suomalaisten toteuttama.
Kristan lesbosuudelma kauhistuttaa Georgiassa
Georgiassa on järjestetty suuri homomielenosoitus Euroviisujen ja kansainvälisen homofobian vastaisen päivän kunniaksi. Yle Uutisten toimittaja Liisa Lehmus kertoo Tbilisin keskustaan kokoontuneen tuhansia ihmisiä. Suomen viisuedustajan Krista Siegfridsin esityksessä ollut tyttöjen välinen suudelma on Georgiassa kauhistus.
Gallen-Kallela-Sirén sai moitteet Guggenheim-hankkeen valmistelusta
Oikeusasiamies moittii museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toimintaa Guggenheim-hankkeen valmistelussa.
Kokkolan kaupunginteatteri käynnistää yt-neuvottelut
Kokkolan kaupunginteatteri on ajautunut yhteistoimintaneuvotteluihin. Lippuja ei ole mennyt kaupaksi tarpeeksi, ja samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kasvaneet.
Teatterityön professoriksi Tampereelle halajaa 12 hakijaa
Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikön teatterityön professuuria on hakenut viisi naista ja seitsemän miestä.
