Suomalainen ja suksi on ikivanha yhdistelmä. Iäkkäimmät sivakat ovat peräisin jo muinaisilta ajoilta.

-  Vanhimmat löydöt on tehty Norjassa ja Venäjällä, mutta meiltäkin löytyneet sukset ovat tuhansia vuosia vanhoja, tutkija Tiia Tianen Lahden hiihtomuseosta sanoo.

Muotoilu on ollut aina osa suksia. Muodon on määritellyt niin käyttötarkoitus, luonnonolosuhteet kuin maastokin.

- Jo rautakautisista suksista on löytynyt myös koristeita.

Suksien valmistus oli hiipua 1800-luvulla. Hiihtokilpailujen suosion kasvu kuitenkin elvytti suksiseppien ammattikunnan ja hiljalleen kotikutoinen käsityö otti ensiaskeleet kohti massatuotantoa.

- Kun tekijöiden maine levisi he alkoivat nimetä suksiaan. Esimerkiksi Karhun juuret ovat jo 1910-luvulla. Peltosen ja Järvisen nimi tuli kansalle tutuksi pari vuosikymmentä myöhemmin, tutkija kertoo.

Puusuksesta lasikuituun ja nanoon

Puusuksi sai väistyä lasikuidun tieltä lopullisesti 80-luvulla, jolloin kilpailu koveni ja tehtaita alkoi mennä nurin. Näyttely ja sen ohessa syntynyt kirja kertovatkin myös suomalaisen suksiteollisuuden murroksista.

- Voi sanoa, että esittelemme suomalaista mikrohistoriaa suomalaisen suksisepän ammatin kautta. Samalla näyttely kertoo muotoilun arvostuksen noususta teollisuudessa sekä taidekentässä, tutkija Tiia Tiainen valottaa.

Lahden hiihtomuseossa on suksien lisäksi esillä monoja ja sauvoja.

- Niidenkin muotoilu on kehittynyt jatkuvasti ja on aivan oma lukunsa.

Näyttelyesineistä ei ole pulaa, museon oma kokoelma sisältää noin 2500 suksiparia ja uudet lahjoitukset kartuttavat määrää edelleen.