Ulkomaat |

Sulavat setelit puhuttavat Kanadassa

Useat ihmiset ovat sanoneet 50 ja sadan dollarin setelien sulavan, jos ne jätetään jonkin lämpölähteen lähelle, lehdet kertovat. Kanadan keskuspankki ei vahvista sulamisväitteitä.

Kanadan uudet muoviset setelit sulavat lämmön vaikutuksesta, kertovat Time-aikakauslehti sekä kanadalaislehdet Toronto Star ja National Post.

Lehtien mukaan useat ihmiset ovat sanoneet 50 ja sadan dollarin setelien sulavan, jos ne jätetään jonkin lämpölähteen, kuten leivänpaahtimen lähelle.

Kanadan keskuspankki sanoo, ettei se ole havainnut todisteita muovisten setelien sulamisesta ihmisten kuvailemalla tavalla. Keskuspankki sanoo kuitenkin korvaavansa sulaneet setelit, mutta vasta laboratoriotutkimusten jälkeen. Setelit on suunniteltu kestämään 140 celsiuksen kuumuutta.

Muoviset setelit ovat noin kaksi kertaa paperisia kalliimpia, mutta niiden sanotaan kestävän 2,5 kertaa paperisia pidempään. Muovisiin seteleihin saadaan myös lisättyä erilaisia turvaominaisuuksia, mitkä tekevät niistä vaikeita väärentää.

Esimerkiksi Australia ja Uusi-Seelanti ovat jo pitkään käyttäneet samantyyppisiä muovisia seteleitä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä