Summer Up - festarilla suotuisa maine Lahdelle
Onko positiivinen, nuorisoystävällinen mielikuva Lahdesta riittävä korvaus festarin häiriöstä? Tapio Enlund pohtii kesätapahtumien menestysreseptiä Lahden seudulla.
Lahdessa on tuskailtu vuosikausia kunnollisen kesätapahtuman puutetta. F1 -formulaveneiden MM-osakilpailusta ei sellaista muodostunut, vaikka vuosia sitten kaupungin korkeinta johtoa myöten peräänkuulutettiin, että josko nyt. Autojen puolella MM-ralli on taas Lahden osalta typistynyt yhteen päivään ja muutamaan pikataipaleeseen.
Lahden Jazztori ja muut keskustan laulutapahtumat eivät myöskään ole lyöneet itsenään läpi, noin valtakunnallisesti katsoen, eivätkä suuren yleisön silmissä.
Mutta enää ei tarvitse tuskailla. Mukkulan kartanomiljöö kelpaa nuorison kesäiseksi kokoontumispaikaksi siinä, missä ennen vanhaan samoilla nurmilla tallailivat kansainväliset kirjailijat oman kirjailijakokouksensa merkeissä.
Summer Up vetää Lahteen tätä nykyä kymmeniä tuhansia nuoria ympäri maata. Tapahtuma on kasvanut pikku hiljaa ja huomaamatta huimaan mittakaavaan alueen koko huomioon ottaen. Äkkipäätään voisi luulla, ettei 30 000 ihmistä mahdu mukisematta kymmenen tuhannen asukkaan kaupunginosaan, mutta kyllä muutama päivä sitten mahtui.
Jälkimainingeilta ei voi kokonaan välttyä, kun tuollainen väkijoukko on liikkeellä. Poliisin mukaan Ritaniemenkatu muistutti lauantaina Raatteen tietä – sen verran paljon roskaa ja roinaa väki oli taakseen jättänyt. Samoin päihtyneiden talteenotto ja yleinen järjestyksenpito työllistivät poliisia yllin kyllin.
Ei ole oikeastaan ihme, että poliisi haluaa nyt puhua, missä laajuudessa tapahtumaa Mukkulassa on mahdollista tulevaisuudessa järjestää. Itse festivaalialueella roskaamis-ongelmia ei niinkään ollut, mutta sen ulkopuolella kylläkin.
Silti Summer Up:issa on paljon myönteistäkin. Mukkulan ostokeskuksen kauppiaille vierailijoiden ostoseurot tulivat varmasti tarpeeseen. Ennen kaikkea kerrankin nuorille on jotain, mitä he itse haluavat. Ei siis niin, että joku yleisen viiteryhmän ulkopuolinen olisi ollut päällepäsmärinä. Ehkäpä tapahtuma on osaltaan rakentamassa Lahdesta yleisön silmissä hieman toisenlaista, nuorisoystävällisempää mielikuvaa.
Ja aina kannattaa muistaa, että kävijän korvien välissä onnistunut festarivierailu kestää kauemmin kuin kaksi päivää.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Lahden työpajatapahtumassa ennätysmäärä osallistujia
Ihanko pihalla? –tapahtuma kokoaa 600 eri puolilla Suomea työpajoissa toimivaa nuorta valmentajineen kahden päivän ajaksi Lahteen. Taide- ja kulttuuritapahtuman ohjelmatarjonta on runsas. Myös pääesiintyjillä on pajakokemusta.
Lahtelainen golfseura kosiskelee verkkarijengiä
Golfia on pidetty parempiosaisten harrastuksena, mutta maineesta pyristellään eroon. Takkulan golfkenttää Lahdessa laajennetaan ja vuonna 2017 toiveissa on kisällikenttä, jossa aloittelijatkin voivat harjoitella.
Suomen suurimmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui hiiltynyt Lahti
Lahden kylän historiasta halutaan kerätä lisää tietoa 1400-luvulta aina 1800-luvun lopulle. Kaivuualueen ensimmäiset jäännökset on jo löydetty.
Toriparkki rakentuu Lahteen suomalaisin voimin
Torinparkin rakentamisen työllistämisvaikutukset kahdessa vuodessa ovat arvion mukaan 110 henkilötyövuotta.
Lahden kaupunginteatterille uusi johtaja vasta syksyllä
Nykyinen johtaja Maarit Pyökäri toimii tehtävässään enää muutaman viikon. Sen jälkeen kaupunginteatterin toimintaa hoidetaan väliaikaisjärjestelyin.
Kesäteatterin tähdet hytisevät ulkolavalla toppatamineissa
Heinolan kesäteatterin komedia Diivat sai näyttelijät Sari Havaksen ja Vesa Vierikon päättämään kesätyötaukonsa ja irrottelemaan ulkonäyttämöllä. Pimeissä bunkkereissa harjoittelemaan tottuneet konkarit nauttivat ulkoilmatyöpaikasta.
Näkökulma: Luonto tarjoaa iloja ja inhokkeja
Luonnon herääminen kevääseen on ihme ja ilo. Mutta on siinä kiusansakin. Joskus se saattaa kätkeytyä suojapanssarin sisään, toimittaja Tuija Veirto pohtii kolumnissaan.
Laboratorioiden yhdistämiselle Lahdelta niukka hyväksyntä
Laboratoriotoimintojen yhdistäminen Päijät-Hämeessä meni täpärästi läpi Lahden sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Hankkeella haetaan miljoonaluokan säästöjä.
Miljoonien eurojen remonttikierre jatkuu lahtelaiskoulussa
Launeen koulun tilalle ei tule uutta rakennusta vaan vanha kiinteistö remontoidaan kauttaaltaan. Koulussa on kärsitty vakavista sisäilmaongelmista ja jopa lakkoiltu terveellisten tilojen saamiseksi.
Hollolan haaveet lukio-opetuksen siirtämisestä Salpaukseen romuttumassa
Hollolan kunta on lähestynyt Koulutuskeskus Salpausta siinä toivossa, että se ottaisi Hollolan lukio-opetuksen hoidettavakseen. Koulutuskeskus Salpauksella ei kuitenkaan ole kuitenkaan rahaa edes nykyisten toimintojensa pyörittämiseen.
