Politiikka |

Sunnuntaisuomalainen: Keskusta ja kokoomus siirtäisivät kuntavaalit syksylle

Kuntavaalit haluttaisiin järjestää samaan aikaan uusien maakuntavaalien kanssa. Sen sijaan perussuomalaiset parittaisi maakuntavaalit mieluummin vuoden 2018 presidentinvaalien kanssa.

Äänestäjä tiputtaa vaalilipuketta uurnaan äänestyspaikalla.
Kuva: Yle

Hallituspuolueet keskusta ja kokoomus siirtäisivät vuoden 2017 kuntavaaleja niin, että ne pidettäisiin syksyllä yhtä aikaa uusien maakuntavaalien kanssa, kertoo Sunnuntaisuomalainen.

Muutos koskisi vain yksiä vaaleja, ja vuodesta 2021 alkaen molemmat järjestettäisiin keväällä suunnitelmien mukaisesti.

Kolmas hallituspuolue perussuomalaiset ja oppositiopuolueet sen sijaan eivät innostu ajatuksesta. Perussuomalaiset pitäisi maakuntavaalit mieluiten vuoden 2018 presidentinvaalien yhteydessä.

Kuntavaalit järjestettiin aiemmin lokakuussa, mutta niiden toimittaminen siirrettiin huhtikuulle. Seuraavat kuntavaalit on ollut tarkoitus järjestää 9.4.2017.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Brexit

Juncker: Britannian eroneuvottelujen alettava välittömästi

Jean-Claude Juncker

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä