Suojatie on liian usein koululaiselle suojaton
Kymmenet vapaaehtoiset saattelivat lapsia kouluun ja koulusta kotiin Porissa. Koulujen alkua turvattiin etenkin suojateiden äärellä. Runsaasta tiedottamisesta huolimatta suojatie on monelle koululaiselle edelleen harmillisen suojaton.
Retkeily- ja luontoyhdistys Porin Karhunkaatajat ry teki Vähärauman koulun oppilaiden ensimmäisestä kouluaamusta asteen verran turvallisempaa. Keltaisiin liiveihin pukeutuneet vapaaehtoiset muistuttivat pelkällä läsnäolollaan autoilijoita pikkukoululaisten varomisesta.
- Me pysäytetään koululaisia tällaisilla stop-merkeillä ja neuvotaan milloin on turvallinen hetki ylittää suojatie. Autoilijat ovat olleet viimevuotista varovaisempia, vaikkakin muutamia kaahaajiakin on nähty, toteaa koulun edessä päivystänyt Harri Rantala.
"Ei tuo kovin vaaralliselta näytä"
Vanhemmilta sataa vapaaehtosille kiitosta. Vähärauman koulun pihassa koulunkäynnin aloittanutta poikaansa odottava Marita Mäkinen on avusta kiitollinen.
- Ei tuo kovin vaaralliselta näytä, toteaa ekaluokkainen Lauri Mäkinen tomerasti.
- Kyllä tämä on ehdottomasti vilkasliikenteinen tie, jossa autot ajaa aika kovaa. Toivon hartaasti, että autoilijat ottavat huomioon nämä sinne tänne säntäilevät pikkukoululaiset, Laurin äiti jatkaa.
Talvellakin tarvittaisiin koulutien turvaajia
Porin seudun isovanhemmat ry:n vapaaehtoiset ovat turvanneet kouluteitä jo yhdeksänä syksynä. Huoli on vuodesta toiseen sama.
- Kyllä ne ovat edelleen ne suojateiden ylitykset, jotka vaarantavat lasten koulumatkaa. Meille tulee talvellakin pyyntöjä, voisimmeko tulla taas muistuttelemaan autoilijoita pienten liikkujien olemassaolosta, Porin seudun isovanhempien puheenjohtaja Veikko Nurmi kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Tullissa halutaan lisää kansainvälistä työpaikkavaihtoa
Työvaihto edistäisi yhteistyötä. Nykyisinkin kansainvälinen yhteistyö on korkealla tasolla.
Nuorten työttömyys kääntyi laskuun Satakunnassa
Nuorten alle 25-vuotiaiden työttömien määrä on vähentynyt Satakunnassa neljällä sadalla tämän vuoden aikana. Nuorten työttömyys on kuitenkin vielä lähes 16 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten. Nuorisotakuu on toteutunut Satakunnassa tähän mennessä lähes 80 prosenttisesti.
Selvitys: Pori-Haapamäki radan hintalappu 250-370M€
Pori-Haapamäki-ratayhteyden uudelleen käyttöönottoa ei kannata ainakaan hylätä, kertoo Porin Sataman tilaama selvitys. Sen mukaan ratayhteydelle on tarve, jos Suomen kehityksessä tapahtuu positiivinen muutos ja raskaita kuljetuksia tarvitseva elinkeinoelämä lisääntyy.
Satakuntaan 17 tuulivoima-aluetta
Tuoreen tuulivoimakaava-ehdotuksen mukaan Satakunnassa on 17 merkittävää tuulivoimatuotannon aluetta. Satakuntaliitto asettaa ehdotuksen julkisesti nähtäville ja kansalaisten kommentoitavaksi kesäkuussa.
Lisäbudjetissa rahaa telakoille ja aloittaville yrityksille
Hallitus on sopinut runsaan 130 miljoonan euron lisäyksistä tämän vuoden budjettiin. Lisäbudjetti edellyttää valtion lainanoton kasvattamista 253 miljoonalla eurolla, kun tulot vähenevät runsaalla 120 miljoonalla eurolla samanaikaisesti menojen lisäämisen kanssa.
Routa on kaatanut paljon hautakiviä Porissa
Porissa Käppärän hautausmaalla on kaatunut hautakiviä talven jäljiltä huomattavasti normaalikevättä enemmän. Syynä on maan poikkeuksellisen voimakas routiminen.
Koski: Rauman maauimala kuntoon ja pian
Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski haluaa lopettaa vitkuttelun Rauman maauimalan kunnostamisessa. Vuonna 1955 valmistunut uimala on päässyt rapistumaan peruskunnoltaan ja siihen on tehty viime vuosina vain välttämättömät korjaukset.
Köyliö, Huittinen ja Säkylä yhteen?
Satakuntalainen Köyliö jatkanee kuntaliitosneuvotteluja Huittisten ja Säkylän kanssa. Alustava linjaus tehtiin valtuustoseminaarissa - seuraavaksi asiaa käsitellään kunnanhallituksessa ja -valtuustossa.
Lukko nappasi Ässien Aki Uusikartanon
Rauman Lukko on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Ässä-hyökkääjä Aki Uusikartanon kanssa. Uusikartano liittyy Lukon harjoitusvahvuuteen jo tänään.
Vesistötarkkailijoista on pulaa Lounais-Suomessa
Luonnonhavainnoinnista kiinnostuneet suomalaiset voivat purkaa luontointoaan tarkkailemalla lähivesistöjä. Vesistötarkkailijan työ on vapaaehtoista, mutta vastuullista.
