Suojelupoliisin agentilta vaaditaan istumalihaksia
Supon Afrikka-operaatioon osallistunut suojelupoliisin etsivä oli kesällä ulkomaankomennuksella Kenian Nairobissa. YLE Uutiset kysyi etsivältä sarjan kysymyksiä siitä, millaista on olla suomalainen salainen agentti. Hän vastasi kysymyksiin nimettömänä.
Millainen oli tyypillinen työpäiväsi?
- Suurimman osan virka-ajasta vietin Suomen edustustossa "normaalissa toimistotyössä". Tarvittaessa osallistuin erilaisiin kokouksiin ja tapaamisiin myös eduston ulkopuolella. Satunnaisesti tapasin yhteiskumppaneitani myös ilta-aikaan.
Millaista terrorismin torjunta on oikeasti?
- Työn pääpaino on nimenomaan sanalla torjunta. Toisin sanoen tavoite on ennakoida mahdollisia riskitilanteita analysoimalla käytettävissä olevaa tietoa sekä hankkimalla sitä lisää. Tietoa on saatavissa ja hankittavissa esimerkiksi erilaisista rekistereistä sekä avoimista lähteistä. Tämän lisäksi tietoa hankitaan tapaamalla ihmisia "laidasta laitaan", joka on mielestäni se työn suola. Karkeasti arvioituna työ koostuu 80 prosenttisesti istumalihaksia vaativasta toimistotyöstä ja 20 prosenttisesti mielenkiintoisesta kanssakäymisestä erilaisten ihmisten kanssa ja koko ajan valmistaudutaan siihen, että pystytään konkreettisilla toimilla torjumaan terroritekoja lain sallimin keinoin.
Mikä oli jännittävin tilanne, johon jouduit?
- Ensimmäisenä tulee mieleen useampikin tilanne liikenteessä. Jännittävämpää oli kuitenkin eri kulttuureista tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa. Minkäänlaiseen konkreettiseen vaaratilanteeseen en joutunut.
Maat, joissa Supon etsivät toimivat, ovat ajoittain levottomia. Onko teillä aseet mukana kun liikutte ulkomailla?
- Ei ole. Pyrimme ennalta estämään tilanteet joissa voimme joutua fyysisen uhan kohteeksi.
Millaisia ihmisiä tapasit, liikemiehiä, poliitikkoja vai lainsuojattomia?
- Liikemiehiä, kansainvälisiä- että kansallisia eri alojen virkamiehiä, sekä myös sellaisia aivan "tavallisia" ihmisiä, joilla usein oli joku linkki Suomeen.
Mikä työssä oli parasta ja lähtisitkö uudelleen komennukselle ulkomaille?
- Parasta oli työskentely eri kulttuureista tulevien samoihin tavoitteisiin pyrkivien ihmisten kanssa. Keinoja ja mielipiteitä oli paljon, mutta silti yhteistyö toimi nautittavalla tavalla. Olen valmis uusiin komennuksiin.
Mitä itse ajattelet siitä, että työsi on salaista?
- Olen jo tottunut siihen, että en voi keskustella kaikista työtehtävistäni edes läheisten kanssa. Eikä sillä ole minulle juurikaan merkitystä. Eikä minun tarvitse korjata edes niiden käsityksiä, jotka mielessään rinnastavat minut ja työni agentti-leffoihin.
Miten suomalaisen Supon agentin ja James Bondin elämät eroavat toisistaan?
- Supon agentti ei riko autoja aivan samaan tahtiin kuin James Bond. Olemmehan rallikansaa!
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.