Suolavesi suonissa veti Jennin merille
Merikapteeniksi kouluttautunut Jenni Ekoluoma työskenteli kahdeksan vuotta laivoilla perämiehenä. Elämä merellä jatkuisi yhä, mutta perhesyyt ajoivat merenkulkijan opiskelemaan maakravun ammattiin. Rakkaat merimuistelot on nyt sinetöity taka-alalle.
Meripaikkakunnan tyttö, himankalainen Jenni Ekoluoma viihtyi Euroopan merillä kahdeksan vuotta. Eikä ihme, sillä suvusta löytyy niin hyttiemäntiä, messikalleja ja kolilappareita. Pitempäänkin olisi voinut vesillä viihtyä, ellei kuvioihin olisi tullut mies ja hevonen. Joku sanoikin, että Jennillä on tainnut olla suolavettä suonissa.
Ekoluoma purjehti hinaajilla, matkustajalaivoilla, konttilaivoilla, tankkereilla ja ro-ro-laivoilla. Ihan kaikkea ei tullut nähtyä.
- Grönlantia pidemmälle en päässyt. En siis noussut kuninkuusluokkaan eli ylittänyt Tyyntä merta tai Päiväntasaajaa, mutta ainakin toistakymmentä maata tuli nähdyksi.
Merenkävijöillä on omat nimityksensä erilaisille meriiteille. Jos toimenkuvana on seilata pelkästään ruotsinlaivalla Itämerta, häntä nimitetään pyykkivesien seiloriksi. Leikillään tietenkin.
- Kyllä uudella laivalla tullaan heti kysymään, että minkä tasoinen ammatilainen olet. Ei siinä karsaasti katsota, koska kaikkihan joutuvat aloittamaan alusta.
Jenni Ekoluoma miettii, että merellä työskentelevänä naisena hän on joutunut toisinaan todentamaan, että hänestä on kyseiseen työhön. Kymmeniä vuosia meriä kyntäneet suhtautuvat epäilevimmin.
- Joissain laivoissa on joutunut laittamaan 150 lasiin ja näyttämään miehistölle, että minusta on hommaan. Joillekin 40 vuotta seilanneille kunnon skönäreille on suuri kynnys, että nainen tulee töihin. Mutta onhan nainen fyysisesti heikompi. Olenkin aina uskaltanut pyytää apua, miettii Ekoluoma.
Merille merille!
Nyt jo meriammatin jättänyt Jenni Ekoluoma arvioi, että kaikkia merimiehiä yhdistävät omanlaisensa hulluus ja rakkaus mereen. Jokaisen merelle lähdön alla innostus ja jannitys alkoivat kasautua, mitä lähemmäksi merille lähtö tuli.
- Kun lentoliput tulivat kotiin sinne laivalle lähtöä varten, mahanpohjassa alkoi kutittaa. Siinä mietti, että voi jee- kohta päästään taas merelle, yhtään ei tiedä, mihin mennään ja keitä ihmisiä tapaa. Lomajaksosta viimeiset kaksi viikkoa meni aina asioiden järjestelyyn: laskujen maksuun, siihen kuka hoitaa koiran, kukat....Viimeisenä päivänä sitä vain istuu laukun päällä, että pääsis jo.
Kapteenilla on vastuu
Kun puhe kääntyy Italiassa tapahtuneeseen Costa Concordian onnettomuuteen, merikapteeniksi kouluttautunut Jenni Ekoluoma hermostuu. Hänestä oli järkyttävää, että laivan kapteeni väisti vastuunsa. Merilain mukaan päällikön on vastattava pelastautumisesta ja katsottava, että kaikki ihmiset pääsevät turvaan. Näin ei Concordialla tehty.
- Meille ei myöskään koulutuksessa opetettu soittamaan äidille, jos jotain ikävää tapahtuu. Pitää soittaa rannikkovartiostolle ja varustamoon, tuhahtaa Ekoluoma.
Hänen mielestään kapteenin puolustukseksi on sanottava, että tämä oli ilmeisesti ohjannut onnettomuuden tapahduttua ohjannut laivan pitemmälle karikolle, jotta se kallistuttuaan jää osittain pinnalle. Silti tapauksesta jäi ikävä maku, kun ammattikunnan edustaja toimi väärin.
Vaikka merellä tapahtuvat asiat edelleen kiehtovat, meren kyntäminen on Jenni Ekoluomalle nyt historiaa. Elämään kuuluvat hevonen ja avomies ja kemiantekniikan opiskelu.
- Minä sinetöin suudelmin merimuistelot taka-alalle ja keskityn kemiantekniikan puoleen tyystin.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Öljyä valui maahan maatilalta
Toholammin Sykäräisentiellä Purontakasessa sijaitsevalta maatilalta on päässyt valumaan maahan satoja litroja kevyttä polttoöljyä. Pilaantunut maa joudutaan vaihtamaan.
Ammattikoulutuspaikat vähenemässä?
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää rajuja leikkauksia toisen asteen ammattikoulutuspaikkoihin. Leikkaus rokottaisi ilmeisesti juuri Pohjanmaan maakuntia, joissa ikäluokat ovat pienenemässä.
Mustikkasadon kohtalon hetket käsillä
Pölyttäjien rooli on tällä hetkellä tärkeä, että mustikkasadosta tulee hyvä. Mustikan kukinta on aikaistunut vuosi vuodelta, ja siten se altistuu myös yhä helpommin hallalle.
Oppi menee hyvin perille pienessä ryhmässä
Kouluilla on otettu innolla vastaan opetusministeriön tuki opetusryhmien pienentämiseksi. Tukea on jaettu jo useana vuonna. Ensi lukuvuodeksi tukisumma on aiempaa suurempi. Kouluissa kokeillaan erityyppisiä ratkaisuja välttää mammuttiluokkia.
Wanhan ajan kokkolalaishokista oma kirja
Jussi Björk jääkiekkopioneerina Ranskassa. Eino Pollari MM-kisoissa Oslossa vuonna 1958. Bobbi Slotte maalivahtina taklaamassa HPK:n rangaistuslaukauksen laukojaa. Kokkolalaisen jääkiekon ensimmäiset vuodet ovat täynnä hienoja tarinoita.
Moni taloyhtiö on ilman pelastussuunnitelmaa
Monessa taloyhtiössä pelastussuunnitelma jää laatimatta. Uuden pelastuslain nojalla tehtävät, puuttuvat pelastussuunnitelmat on kuitenkin laadittava heinäkuun loppuun mennessä.
Nilkkapanta pitää rattijuopon kurissa
Vankilan sijasta panta jalkaan ja elintavat nuhteettomiksi. Elämä jatkuu lähes normaalina. Siinä uusi mahdollisuus esimerkiksi rattijuopumuksesta tai omaisuusrikoksesta tuomitulle. Uuden rangaistustavan pää on avattu muun muassa Keski-Pohjanmaalla.
Moni nuori työtön uupuu byrokratian rattaisiin
Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret miehet kokevat jäävänsä hataran avun varaan erilaisissa sosiaali- ja työvoimapalveluissa. Monimutkaiset ja byrokraattiset palvelut uhkaavat syrjäyttää joukon lopullisesti. Sähköisiä palveluita on tarjolla runsaasti, mutta henkilökohtaisia tapaamisia yhä harvemmin. Tällaisia tuloksia saatiin Kokkolassa ja Jyväskylässä nuorille työttömille tehdyssä tutkimuksessa.
Sisäliikuntapaikoista edelleen pulaa Kokkolassa
Kokkolan koulusalien ja liikuntahallien vakiovuorojen haku on käynnissä kesäkuun alkuun saakka. Osalle hakijoista ei kuitenkaan pystytä osoittamaan paikkaa liikuntaharrastukselle.
Ilmaista apua energia-aprikointiin
Puu,öljy, sähkö, kalliolämpö, aurinkoenergia? Omakotiasukas joutuu pähkäilemään yhä useammin, kuinka huushollinsä lämmittää. Nyt apua alkaa löytyä jo maakunnalliseltakin tasolta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.