Kulttuuri |

Suomalais-brasilialaisen tutkijaryhmän löytö innostaa myös Hollywoodia

Suomalais-brasilialaisen tutkijaryhmän pari vuotta sitten Amazonilla tekemä löytö on noussut uudestaan otsikoihin. Nyt kadonneeksi luullusta Z-nimen saaneesta kaupungista valmistellaan Hollywood-elokuvaa.

Geometrisiä rakennelmia korkeasta ilmasta kuvattuna.
Osaa rakennelmista on käytetty seremoniakenttinä, mutta osissa on ollut myös asuntoja. Kuva: YLE

Sademetsän hakkuut Länsi-Brasiliassa Amazonin alueella ovat paljastaneet kadonneen sivilisaation. Asia on vahvistunut professori Martti Pärssisen johtamissa kaivauksissa. Löytö mullistaa käsityksiä alueen aiemmasta historiasta.

- Uutta on se, että tällä alueella on selvästi kukoistanut hyvin monimutkaisia kulttuureja joilla on ollut myös monimutkainen hierarkkinen järjestelmä, professori Martti Pärssinen kertoo.

Ikivanha kulttuuri

Asutuksella on ikää tuhansia vuosia, mutta se hävisi ennen eurooppalaisten tuloa.

- Tutkimukseeen liittyvissä kuvissa näkyy jopa kymmenen metriä syviä kaivantoja, jotka todennäköisesti ainakin sadekaudella ovat veden peitossa. Osa niistä on ollut tyhjiä ja niitä on käytetty seremoniakenttinä, osissa on ollut asuntoja, professori Pärssinen toteaa.

Alueesta on tutkittu vasta hyvin pieni osa. Rakennelmia on löydetty jo 260, ja ne kaikki ovat kuin suoraan geometrian oppikirjasta.

- Siellä on esimerkiksi täysiä ympyröitä, kuusikulmioita ja kahdeksankulmioita. Tärkeää on, että tämä on hyvin suuri alue, puhutaan useista tuhansista neliökilometreistä, Pärssinen sanoo



Pääosassa Brad Pitt

Kadonneen sivilisaation löytyminen vahvistui jo pari vuotta sitten, mutta kohautti lähinnä tutkijoita. Viime kuukausina asia on levinnyt mediassakin maailmanlaajuisesti kulovalkean tavoin, ja syykin on ilmeinen: Hollywood-tähti Brad Pitt tekee elokuvaa aikoinaan Brasiliassa kadonneesta tutkimusmatkailija Percy Fawcettista, joka etsi tuntematonta sivilisaatiota.

Fawcettin päivinä raunioita peitti sademetsä. Kun hakkuut etenivät, brasilialainen paleontologi Alceu Ranzi havaitsi rauniot ja otti yhteyttä tunnettuun inkatutkijaan, professori Pärssiseen.

Ensimmäiset kaivaukset tehtiin Suomen Akatemian rahoituksessa, mutta mikä on Suomen rooli jatkossa ?

- Suomalaiset ovat nyt olleet johtavassa roolissa. Suomen Akatemia on tukenut tätä hanketta ja toivomme, että voimme vielä jatkaa monia vuosia eteenpäin.

Kansainvälisen tiedeyhteisön käytössääntöjen mukaan suomalaisilla on vielä jonkin aikaa moraalinen a-varaus tutkimusten jatkamiseen.

Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Veromarkat Hollywoodiin?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jenkit rahastaa tässäkin elokuvan muodossa suomalaisten rahoilla tehdyn tutkimuksen. Tuskin Akatemia saa tästä mitään Hollywoodilta. Voitaisha me suomalaisetkin kait opetella saamaan rahat takaisin tutkimuksistamme... Tuskin kukaan kuitenkaan noteeraa tiedeyhteisön ulkopuolella zetaa suomalaisen Pärssisen tekemäksi löydöksi!


Jonnin joutavaa matkailua

Ilmoita asiattomasta kommentista

Siis mitä?Mitä se Aketemia tukee kaivauksia toisella puolen pallon kun monet tutkijat ovat hämmentyneitä siitä kun täällä ei kaiveta tai etsitä kuin jonkun tie tai talon rakentamisen yhteydessä sikäli kun jotain on löytynyt.Olemme kummajaisia ja siinä vasta Hollywoodilla olisikin haastetta kun lyömme itseämme kertomalla ettei täällä ole mitää koskaan ollutkaan ennen svealaisten tuloa.Kuka meidän historiaamme oikein kertoo,Ruotsalaiset vaiko meidän ruotsinkieliset "tutkijamme"?


Jaakkima

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onhan hienoa kun Suomalainen Akatemia rahoittaa kaivauksia sademetsissä ja tutkii siellä tuhansia vuosia olevia asumuksia, voisko ko. rahoilla etsiä vaikka asuntoja Suomalaisille asunnottomille ?


LooseGear

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Jonnin joutavaa matkailua"

Kai sitä muuallakin saa kaivella kuin täällä kotosuomessa.

Tämän pläntin historia on sitäpaitsi sen verran tylsä ja lyhyt verrattuna noihin alueisiin että hukkaan se tonkiminen täällä menee

"jaakkima"

Ei liene akatemian työ etsiä kodittomille koteja.

Antaa sällien tonkia vaan.

sitäpaitsi kulttuurellinen löytö on aina arvokkaampi kuin pari rääsyläistä.


merkillistä touhua

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kukahan rahoittaisi vaikka Rapolan muinaislinnan tutkimuksia, siitä kun on tutkittu vasta jotain 1-2 prosenttia. Ai niin mutta kun sehän onkin enimmäkseen ajalta ennen ruotsalaisten tekemää "ristiretkeä". Eikait siellä ole mitään tutkimista, korkeintaan jotain kivikirveitä kun ei täällä ennen ruohtalaisia osattu eikä ollut mitään, ainakaan (suomen)ruotsalaisen historian kirjoituksen mukaan.


tupajumi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei uusia sivilisaatioita joka päivä löydetä! Mahtavaa. Minusta löytö on merkittävä. Varmaan löytyy suomalaisiakin kiinnostavaa ja hyödyttävää tietoa rakennustekniikoista, ekologiasta, matematiikasta, uskonnonnosta.. you name it.


vastiketta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Rahaa näyttää Suomen Akatemialle riittävän tähänkin tutkimuksiin. Kai sitä nyt pitäisi Suomen Akatemian saada jotain vastiketta elokuvan tekijöiltäkin, jos se käärii suuret rahat kukkaroonsa. Mitä hyötyä tästä on Suomelle. Jostakinhan ne rhat tulevat Suomen Akatemiallekin.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä