Suomalaiset hurahtivat kestävyysurheiluun
Suomalaiset ovat innostuneet haastavasta kestävyysurheilusta. Yhä useampi lenkkeilee ja juoksee siinä sivussa maratonin, ja myös teräsmieslajina pidetyn triathlonin suosio on noussut huimasti. Lajien suosiota selittää paitsi kansainvälinen esimerkki, myös elintason nousu, kaupungistuminen sekä aiempaa suoristuskeskeisempi elämäntapa.
Yksi triathlonin harrastajista on helsinkiläinen Esko Lahti, joka kertoo aloittaneensa lajin kolme vuotta sitten. Lahti innostui haastavasta lajista, kun oli kannustamassa isäänsä Ironman-kilpailussa.
- Oli aivan mielettömän hienon näköistä, kun ihmiset vetivät märkäpukuja päälleen varhain aamulla ja lähtivät uimaan ties kuinka pitkää matkaa. Sen perään vielä pitkä pyöräilykilpailu ja tunteita herättävä juoksuosuus - kyllä se ainakin minuun kolahti välittömästi, Lahti kuvailee.
Triathlonin suosio onkin kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia. Suomen triathlon-liiton toiminnanjohtaja Marko Selin kertoo, että lajin pariin on tullut etenkin nuoria aikuisia ja kuntourheilijoita.
- Suurin ongelma oli, että huippu-urheilijoiden valmennukseen keskittyneet seurat eivät olleet varautuneet näin valtavaan kysyntään. Vähitellen kuitenkin herättiin, ja nyt eri puolilla maata toimii jo toistakymmentä triathlon-koulua, Selin kertoo.
Marko Selin arvioi, että triathlonin suosion kasvua selittää paitsi sen haastavuus ja monipuolisuus, myös suomalaisten liikuntaharrastusten kansainvälistyminen. Samalla lajia pitkään ympäröinyt pelottavuuden aura on karissut.
- Pauli Kiurun aikaan Suomessa ei muusta puhuttukaan kuin Ironman-kisoista, jotka olivat useimmille suomalaisille kuitenkin vain kaukainen haave. Nykyään kuntoilijoille järjestetään myös kohtuupituisia matkoja, Selin sanoo.
Hikiliikunnasta on tullut salonkikelpoista
Toki triathlonin näkyvyyttä on osaltaan nostanut myös sen intohimoinen harrastaja, ulkoministeri Alexander Stubb. Ja siinä missä triathlonilla on Stubb, on kuntoilumielessä harrastettavalla kestävyysjuoksulla mannekiininaan koko liuta tunnettuja suomalaiskasvoja.
Juokseva kirjailija Juha Itkonen kiteytti Image-lehdessä osuvasti, että maratonin juokseminen on Suomessa jo keskiluokkaisen valkokaulustyöntekijän oletusarvo. Ja tottahan se on : Koko maata koskevan liikuntatutkimuksen mukaan juoksuharrastajien määrä on kasvanut muutaman vuoden aikana noin kolmanneksella, ja yhä useampi lenkkeilijöistä suorittaa myös maratonin.
Juoksija-lehden päätoimittajan Ari Paunosen mukaan kyseessä ei ole silti mikään yhtäkkinen buumi, vaan lajin suosio on noussut Suomessa 70-luvulta lähtien.
- Juoksemisen suosio on kasvanut myös muualla maaimassa. Syynä on kaupungistuminen, elintason nousu sekä vapaa-ajan ja koulutustason kasvu, Paunonen arvioi.
Toki juoksemisesta on tullut viime aikoina myös trendikästä. Paunosen mukaan lenkkeily on nyt hikiliikunnan sijasta salonkikelpoinen laji - sosiaalisesti arvostetumpaa kuin jopa golf tai tennis.
Suosiota selittää varmasti se, että kestävyysurheiluun kuuluu tietty kurinalaisuus ja itsensä ylittäminen, samaan tapaan kuin nykyajan työelämässä.
Esko Lahti pohtii, että myös triathlonin viehätystä selittää jatkuva mahdollisuus itsensä kehittämiseen.
- Triathlonissa minua kiehtoo juuri se lajin vaikeus ja haaste. Jotain parannettavaa löytyy aina, ja tavallinen harrastaja voi kehittyä huimasti myös ilman valmentajaa, Lahti sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Nainen kuoli Hyvinkään ampumavälikohtauksessa - useita hengenvaarassa
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi nainen on kuollut ja useita ihmisiä on loukkaantunut vakavasti, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Osa loukkaantuneista on hengenvaarassa.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo paloi Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu häkämyrkytyksen takia sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.