Suomalaiset maksaisivat liikenteen verot mieluiten polttoaineveroina
Yli puolet suomalaisista keräisi liikenteen verot polttoaineveroina mieluummin kuin auton hintaan sisältyvinä veroina. Tienkäyttömaksut valtaosa kansasta kohdistaisi YLE Uutisten kyselyn mukaan suurimpiin keskuksiin.
YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä autoverokyselyssä eniten kannatusta saa verojen kerääminen polttoaineiden hinnassa. Kyselyyn vastanneista 53 prosenttia keräisi liikenteen verot mieluummin polttoaineveroilla kuin auton hintaan sisältyvällä verolla tai vuosittaisella käyttömaksulla.
Auton hintaan sisältyvän veron korvaaminen polttoaineveroilla vaatisi noin 30 sentin korotusta bensan ja 20 sentin korotusta diesel-litran hintaan tai sadan euron käyttömaksun korottamista viisinkertaiseksi.
Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen näkee mielipiteissä ympäristötietoisuutta.
- Näyttää siltä, että kansalaiset ymmärtävät ajatusta siitä, että hankinnan verosta siis autoverosta siirryttäisiin asteittain enemmän käytön verotukseen, esimerkiksi energiaveron ja vuosimaksujen kautta. Tämä suuntahan on ollut jo tällä vaalikaudella, kun hankintaveroa alennettiin ja polttoaineveroja on korotettu. Vaikuttaa siltä, että kansalaisilla on tälle suuntaukselle ymmärrystä ja tukea, Lehtinen tulkitsee.
Tienkäyttömaksut keskitettäisiin kasvukeskuksiin
Verotuksen painopistettä halutaan siirtää työn verotuksesta kulutusveroihin ja myös liikenteen verotus on pohdinnassa.
Hallitus ja eduskunta ovat linjanneet yhdeksi verojen keruun vaihtoehdoksi satelliittipaikannukseen perustuvan tienkäyttömaksun.
Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan kilometripohjainen tiemaksu voitaisiin ottaa käyttöön lähivuosina. Hän on esittänyt liikenteen vihreän verouudistuksen nostamista pöydälle myös valtiovarainministeriön verotyöryhmässä.
Jos Suomessa otetaan käyttöön tietullit tai tienkäyttömaksut, niin YLE Uutisten verokyselyn mukaan lähes 70 prosenttia kohdistaisi maksut pääosin kaupunkeihin ja kasvualueille.
Liikenneministeriössä on laskettu, että liikenteeltä kerätään veroja vuodessa lähes seitsemän miljardia euroa. Polttoaineveroja valtio perii runsaat kaksi miljardia, autovero tuottaa lähes miljardin ja käyttömaksulla kerätään vielä yli 600 miljoonaa.
Verokysely tehtiin heinäkuun lopussa. Siihen osallistui 2 200 internetvastaajaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.