Etelä-Karjala |

"Suomalaiset ovat valittajia"

Näin kertoo Etelä-Karjalan Eurooppa-tiedotuspisteen aluetiedottaja Anneli Nevalainen 18 vuoden kokemuksella. Neuvontapiste Lappeenrannassa lakkautetaan ja jatkossa opastusta saa Helsingistä.

Anneli Nevalainen
Anneli Nevalainen pakkaa loput esitteet ja muut EU-materiaalit pahvilaatikoihin Kuva: YLE

 Nevalainen on viikottain neuvonut ja opastanut miten asioista valitetaan ja vedotaan EU:hun.

- Yleensä toimistolla käydään kommentoimassa kielteisistä asioista. Harvoin tullaan kehumaan ja kertomaan mitä hyvää EU on tehnyt.

Pahvimallisilla euroilla opeteltiin markan ja euron eroa

- Anneli Nevalainen

- Suomalaiset ovat valittajia, kertoo hymyssä suin työnsä Lappeenrannan toimipisteessä lopettava Nevalainen.

Neuvontapisteestä on haettu paljon myös esitteitä ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Työnhaku, opiskelu ja muuttaminen  EU-alueelle ovat myös kysytyimpien asioiden joukossa.

Asiat olivat uusia kaikille

Nevalaisen mukaan alku maaliskuussa vuonna 1994 oli todella haastavaa.

- Kolmisen kuukautta meni ennen kuin itse oppi EU:sta perusasiat. Marttojen kanssa kierrettiin koko maakunta ja yhdessä opiskeltiin EU-asioita.

Kädenvääntöä käytiin jatkuvasti myös EU:n hyvyydestä ja huonoudesta. Neuvoja jaettiin vauvoista vaariin.

Kolme kohokohtaa

Aluetiedottaja Anneli Nevalainen nostaa pitkällä EU-urallaan esille kolme ainutlaatuista kokemusta.

Vuoden 1994 kansanäänestys EU:hun liittymisestä oli jännittävä tapahtuma. Samoin euroon siirtyminen vuonna 2002 oli tosi kiireistä aikaa.

- Luentoja oli eri puolilla Etelä-Karjalaa jopa kolme päivässä ja pahvimallisilla euroilla opeteltiin markan ja euron eroa.

Suomen EU-puheenjohtajuus  ja ulkoministereiden kokous Lappeenrannan Linnoituksessa tulevat jäämään Nevalaisen mieleen loistavina juttuina.

Lappenrannan maakuntakirjastossa sijainnut EU-tiedotuspiste oli viimeistä päivää auki torstaina 16.8. Jatkossa EU-tiedotuspiste sijaitsee Helsingissä, josta voi tilata materiaalia,  puhujan tai keskustelutilaisuuksia alueelle. Internetin ja sosiaalisen median kautta voi tietysti myös ottaa yhteyttä, neuvoo viime töikseen Anneli Nevalainen.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Che

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Yleensä toimistolla käydään kommentoimassa kielteisistä asioista. Harvoin tullaan kehumaan ja kertomaan mitä hyvää EU on tehnyt."

Eivät suomalaiset mitään valittajia ole, ovat vain nähneet totuuden, ettei EU:ssa ole juuri mitään kiiteltävää tai kehumisen arvoista.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä