"Suomalaiset ovat valittajia"
Näin kertoo Etelä-Karjalan Eurooppa-tiedotuspisteen aluetiedottaja Anneli Nevalainen 18 vuoden kokemuksella. Neuvontapiste Lappeenrannassa lakkautetaan ja jatkossa opastusta saa Helsingistä.
Nevalainen on viikottain neuvonut ja opastanut miten asioista valitetaan ja vedotaan EU:hun.
- Yleensä toimistolla käydään kommentoimassa kielteisistä asioista. Harvoin tullaan kehumaan ja kertomaan mitä hyvää EU on tehnyt.
Pahvimallisilla euroilla opeteltiin markan ja euron eroa
- Suomalaiset ovat valittajia, kertoo hymyssä suin työnsä Lappeenrannan toimipisteessä lopettava Nevalainen.
Neuvontapisteestä on haettu paljon myös esitteitä ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Työnhaku, opiskelu ja muuttaminen EU-alueelle ovat myös kysytyimpien asioiden joukossa.
Asiat olivat uusia kaikille
Nevalaisen mukaan alku maaliskuussa vuonna 1994 oli todella haastavaa.
- Kolmisen kuukautta meni ennen kuin itse oppi EU:sta perusasiat. Marttojen kanssa kierrettiin koko maakunta ja yhdessä opiskeltiin EU-asioita.
Kädenvääntöä käytiin jatkuvasti myös EU:n hyvyydestä ja huonoudesta. Neuvoja jaettiin vauvoista vaariin.
Kolme kohokohtaa
Aluetiedottaja Anneli Nevalainen nostaa pitkällä EU-urallaan esille kolme ainutlaatuista kokemusta.
Vuoden 1994 kansanäänestys EU:hun liittymisestä oli jännittävä tapahtuma. Samoin euroon siirtyminen vuonna 2002 oli tosi kiireistä aikaa.
- Luentoja oli eri puolilla Etelä-Karjalaa jopa kolme päivässä ja pahvimallisilla euroilla opeteltiin markan ja euron eroa.
Suomen EU-puheenjohtajuus ja ulkoministereiden kokous Lappeenrannan Linnoituksessa tulevat jäämään Nevalaisen mieleen loistavina juttuina.
Lappenrannan maakuntakirjastossa sijainnut EU-tiedotuspiste oli viimeistä päivää auki torstaina 16.8. Jatkossa EU-tiedotuspiste sijaitsee Helsingissä, josta voi tilata materiaalia, puhujan tai keskustelutilaisuuksia alueelle. Internetin ja sosiaalisen median kautta voi tietysti myös ottaa yhteyttä, neuvoo viime töikseen Anneli Nevalainen.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Anonyymi
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn erittäin hienoa, että suomalaiset ovat valittavaa ja ennakkoluuloista sorttia. Muuten meillä olisi ollut ulkopuolinen isäntä jo ennen EU:ta.
Che
Ilmoita asiattomasta kommentista"Yleensä toimistolla käydään kommentoimassa kielteisistä asioista. Harvoin tullaan kehumaan ja kertomaan mitä hyvää EU on tehnyt."
Eivät suomalaiset mitään valittajia ole, ovat vain nähneet totuuden, ettei EU:ssa ole juuri mitään kiiteltävää tai kehumisen arvoista.