Kotimaa |

Suomalaislapset kärkisijoilla kouluosaamisessa, mutta motivaatio hukassa

Tuoreen kansainvälisen vertailun mukaan suomalaislapset ovat erinomaisia lukemaan, laskemaan ja hallitsevat luonnontieteet. Sen sijaan huolta aiheuttaa motivaation puute, joka vaivaa jo neljäsluokkalaisia.

Grafiikka.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Suomalaislasten kouluosaaminen on kansainvälisesti huipputasoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset neljäsluokkalaiset menestyvät lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä kansainvälisesti erinomaisesti. Myös kahdeksasluokkalaiset kuuluvat kärkijoukkoon matematiikassa ja luonnontieteissä.

Neljäsluokkalaisten suomalaislasten lukutaito oli 45 maan joukossa toiseksi paras yhdessä Venäjän kanssa. Parhaiten pärjäsi Hongkong.

Luonnontieteiden osaamisessa Suomen neljäsluokkalaiset olivat 50 maan joukossa kolmansia. Edellä olivat vain Etelä-Korea ja Singapore. Myös kahdeksasluokkalaiset hallitsivat luonnontieteet, ja olivat 42 maan vertailussa sijalla viisi.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset neljäs- ja kahdeksasluokkalaiset taitavat myös matematiikan. Neljäsluokkalaiset olivat Euroopan maiden vertailussa kolmannella sijalla, ja 50 maan joukossa sijalla kahdeksan.

Kahdeksasluokkalaiset olivat matematiikassa Euroopan kärkeä heti Venäjän jälkeen, ja 42 maan vertailussa sijalla kahdeksan.

Suomalaislasten oppimisen ilo hukassa

Tutkimus ei kaikilta osin mairittele suomalaisia. Tutkimuksen mukaan suomalaislasten opiskelumotivaatio on hukassa, vaikka tiedot ja taidot ovat kunnossa.

Kansainvälisen vertailun mukaan neljäsluokkalaisten motivaatio lukemiseen ja sitoutuminen sen opetukseen ovat vertailumaiden heikoimpia. Myös asenteissa lukutaitoa ja matematiikkaa kohtaan on parantamisen varaa. Tilanne on sama luonnontieteissä.

Tutkimuksen mukaan motivaatio heikkenee edelleen kahdeksasluokkalaisilla.

PIRLS-tutkimuksessa selvitettiin neljäsluokkalaisten lukutaitoa ja TIMSS-tutkimuksessa neljäs- ja kahdeksasluokkalaisten osaamista matematiikassa ja luonnontieteissä. Tutkimukset ovat kansainvälisen koulusaavutuksia selvittävän IEA-järjestön organisoimia. Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos vastasi tutkimuksesta Suomessa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä