Suomalaisten suosikkiharrastus - nyt juostaan
Juokseminen on nyt suositumpaa kuin koskaan. Harrastuksena lenkkeily on ollut kasvussa kymmenen vuotta. Ennen juostiin kovaa, mutta lyhyempiä matkoja. Nyt suuret massat taittavat maratoneja alle viiden tunnin.
Yksi kaikkien aikojen nopeimmista suomalaismaratoonareista Harri Hänninen on vetänyt maratonkouluja jo vuodesta 1999. Tahti on muuttunut, ja niin ovat juoksijatkin.
- Aivan ensimmäiseen maratonkouluun rohkenivat vain tavoitteelliset juoksunharrastajat. Silloin oli paljon tiukempaa ilmettä silmässä, kun lähdettiin harjoittelemaan. Tänä päivänä juoksukouluissa on osallistujia paljon leveämmällä rintamalla, Juoksija-lehden toimitusjohtajana toimiva Hänninen sanoo.
Juoksuharrastuksesta löytyy tänä päivänä erittäin paljon tietoa netistä. Myös lehdet ovat Hännisen mukaan ottaneet juoksemisen omakseen. Netin keskustelupalstoilta löytyvään tietoon Hänninen pyytää suhtautumaan varauksella.
- Vaikeintahan tässä on se, että miten se tieto asettuu omaan kuntoon. Siellä voi olla vinkkejä kolmen tunnin maratoonarille, mutta ne eivät toimi juoksuharrastusta vasta aloittelevalle, Hänninen toteaa.
”Laiskalla asenteella liikenteeseen”
Harri Hännisen ammattitauti on katsella muiden lenkkeilyä. Suomalaiset juoksevat hänen arvionsa mukaan hyvin. Juoksutekniikan lisäksi entinen huippujuoksija katselee aina myös juoksijan kasvoja, juoksukouluissa varsinkin.
- Kasvothan kertovat paljon kuormituksen tilasta. Joskus kun on ryhmän kanssa tehty harjoittelua, niin sitten sieltä otetaan henkilö sivuun vähän lepäämään. Oli harjoitus mikä hyvänsä, niin ei kannata vetää äärimmäiseen uupumukseen, Hänninen opastaa.
Tämän kevään innostamalle juoksuammattilainen antaa tutun vinkin. Vaikka kaikki osaavatkin juosta, kannattaa juoksua harjoitella kävelyn kautta.
- Ensin otetaan haltuun se hidas juokseminen, että opitaan juoksemaan rauhallisella vauhdilla suhteessa omaan kuntoon. Tärkein viesti aloittelijalla on, että harjoitus sisältää rauhallista juoksua ja sitten kävelyä. Lähdetään ikään kuin laiskalla asenteella liikenteeseen, Hänninen muistuttaa.
Vauhdin vaihto kannattaa
Itse lukuisia maratoneja alle 2,15:n juossut Harri Hänninen järjesti lauantaina Helsingin Paloheinässä kaikille avoimen mäkijuoksuharjoituksen. Osallistujat hän kutsui kokoon Juoksija-lehden Facebook-ryhmän kautta.
Mäkiharjoittelua ei suositella aivan vasta-alkajille, mutta yllättävän harva pitkään juosseistakaan on koskaan kokeillut eri juoksutyylejä jyrkkään ylämäkeen. Sen vuoksi Hänninen porukan kutsuikin.
- Minäkin olen juossut kymmenen maratonia, ja kyllä se melkein aina tasamaata on. Mäkeen ei vaan tulee lähdettyä, että on hyvä, kun tuli motivoitua nyt porukalla sitten, sanoo helsinkiläinen Jyrki Puuronen.
Juoksulenkkien on hyvä olla eri pituisia. Myös vauhtia kannattaa muutella. Suurin osa juoksee kuitenkin aina samalla sykkeellä. Mäkiharjoituksella haluttiin kehittää juoksuvoimaa. Harri Hänninen laittoi ryhmän juoksemaan tahallaan väärällä, liian pitkien askeleiden tekniikalla.
Espoolainen Satu Vuorela oli tullut Paloheinään mäkiharjoitus mielessään. Mäkiharjoitus on tosin käynyt mielessä joskus oma-aloitteisestikin. Hännisen hikilenkin jälkeen pakaroita polttelee.
- Välillä pitää harjoittelussa päästäkin sieltä omalta mukavuusalueelta, että voi kehittyä. Mäkiharjoituksen jälkeen normaali juoksuharjoitus tuntuu paljon helpommalta. Pääsääntöisesti pitää kuitenkin olla kivaa. Ei tätä muuten jaksaisi tehdä, Vuorela sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Deeren työntekijät jäivät taas kotiin - henkilöstöpolitiikka riepoo
Metsäkonetehdas John Deeren Joensuun tehtaan työntekijät eivät ole saapuneet perjantaina työpaikalle. Pääluottamusmies kritisoi yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.
Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat
Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.
Risikko: Narkolepsiakorvaukset voivat olla elinikäisiä
THL julkisti eilen raportin, jonka mukaan Pandemrix-sikainfluenssarokote lisäsi aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan.
Pihakadun kaahailu loppui istutussaarekkeisiin
Kajaanin asuntomessualue vuodelta 2001 on viime syksynä saanut pihakadulleen autoliikennettä rauhoittaneet istutussaarekkeet. Vuosien varrella Onnelassa on nähty kaksi kolaria ja kaahaamista. Nyt liikenne on rauhoittunut.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Avilon saa rikkihiilen poistoon valtion rahaa
Valkeakosken Avilonin kuitutehtaan siivousraha on varmistunut. Valtio myöntää konkurssipesälle runsaat 6 miljoonaa euroa mm. räjähdysherkän rikkihiilen kuljettamiseen hävitettäväksi.
Maakaasutuki herättää toiveita pohjoisessa
Hallitus päätti torstaina tukea sadalla miljoonalla eurolla nesteytetyn maakaasun terminaalihankkeita. Tuki parantaa mahdollisuuksia rakentaa LNG-terminaaleja. Erityisen tärkeää maakaasun saaminen on pohjoisen teollisuudelle.
Rivitaloasunto yritettiin sytyttää palamaan Kouvolassa
Ohikulkija huomasi tekijän ajoissa ja hälyytti pelastuslaitoksen paikalle. Vielä rakennusvaiheessa oleva asunto selvisi tilanteesta vaurioitta.
Mitä eroa on sumulla ja udulla?
Säätiedotuksessa kuulee välillä puhuttavan udusta. Kysyimme meteorologilta, miten utu eroaa sumusta.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.