Suomalaisturvaajien auto ojaan Afganistanissa
Illalla tapahtuneessa onnettomuudessa loukkaantuneet pääsivät hoitoon saksalaisten sairaalaan.
Maavoimat tiedottaa kahden suomalaisrauhaturvaajan loukkaantuneen lievästi, kun heitä kuljettanut ajoneuvo ajoi ojaan ja kääntyi kyljelleen. Onnettomuus tapahtui Samanganin maakunnan länsiosassa maanantai-iltana paikallista aikaa.
Tarkempi tapahtumapaikka on noin 90 kilometriä Mazar-e Sharifista etelään. Suomalaisten rauhanturvaajien osasto oli tukemassa Afganistanin turvallisuusviranomaisia operaatiossa, kun heidän RG32-ajoneuvonsa päätyi ojaan.
Onnettomuudessa loukkaantuneet kaksi rauhanturvaajaa pääsivät Mazar-e Sharifissa olevaan saksalaiseen kenttäsairaalaan, jossa heidän vammansa todettiin vähäisiksi. Rauhanturvaajat pidetään sairaalassa tarkkailtavana.
Loukkaantuneiden rauhanturvaajien omaiset ovat saaneet tiedon tapahtuneesta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Auton kuljettajaa etsittiin helikopterilla
Tieltä suistunut, tyhjänä löytynyt auto johti suurin etsintöihin Rovaniemellä maanantaina aamuyöllä.
Odotukset lässähtivät, mutta asenne säilyy
Suomen euroviisuedustaja sijoittui kilpailussaan häntäpäähän. Moni pettyi myös Leijonien neljänteen sijaan. Itseruoskinnan sijaan tilanteeseen on kuitenkin suhtauduttu kannustavasti.
Naiset hylkivät kauppatieteellisiä opintoja
Kauppakorkeakoulu on rukkaamassa opintopolkujaan ja aloittamassa yhteistyötä pelifirma Rovion kanssa.
Keskustele: Kuinka hyvin tunnet kaloja - kalastatko?
Kalastuskausi on jo hyvässä vauhdissa. Yle Uutiset kokosi perusteet aloittelijalle. Kuinka hyvin tunnet kaloja? Kalastatko?
Banaanifarmi ei riittänyt jääkiekkoilijalle
Kajaanin Hokin uudesta kehityspäälliköstä Juha Juntusesta paluu Kainuuseen on banaanifarmilla työskentelyn ja Hollannissa pelaamisen ja opiskelun jälkeen tuntunut hyvältä. Ammattikorkeakoulussa saatu urheilujohtamisen ja yhteistyökumppanuuksien solmimisen oppi on nyt käytössä kotimaakunnassa.
Kaukokylmä siintää Lahti Energian silmissä
Taloudellisesti kannattavaksi toiminta tulee vain, jos lähes kaikki alueen kiiinteistöt ovat siinä mukana. Toistaiseksi kaukokylmää on käytössä Lahdessa vain Sibeliustalossa.
Rankkasade sulki alikulkuja Porissa
Porissa aamuinen kaatosade on täyttänyt alikulkuja vedellä ja jättänyt katuja veden alle. Pelastuslaitos pyytää, että autoilijat ottavat asian huomioon aamuliikenteessä.
Myyrien määrä kääntyy tänä kesänä kasvuun
Myyräkanta vaihtelee Etelä-Suomessa tyypillisesti kolmen vuoden sykleissä.
Taistelu sitkeitä vieraslajeja vastaan jatkuu
Lupiinit nostavat jo terhakkaasti uusia kasvustojaan ojanpenkoilla. Samoin muutkin maahamme pesiytyneet vieraslajit kuten jättipalsamit nauttivat uudesta kasvukaudesta ja valmistautuvat rehottamaan siellä mihin siemen on sattunut itämään. Hämeessä ELY-keskus toivoo saavansa rahaa, jotta se pääsee etsimään nykyistä tehokkaammin Kanta-Hämeesessä kasvavia vieraslajeja.
Luomumehiläiset keräävät saasteetonta hunajaa
Luomuhunajaa keräävien mehiläisten reviiri on tarkoin määritelty. Mehiläishoidossa luomualueen kriteeri on, että kolmen kilometrin säteellä olevan kasvillisuuden on täytettävä hunajan luomutuotannon määritelmät.
