Suomalaistutkija: Tuhkapilvi ei levinne Eurooppaan
Grimsvötn-tulivuoren purkauksen aiheuttama tuhkapilvi ei todennäköisesti johda yhtä suuriin ongelmiin kuin Eyjafjallajökull-tulivuorien purkaus viime vuonna, sanoo Viron geologiakeskuksen johtava seismologi Heidi Soosalu YLE Uutisille. Islannin tulivuoriin erikoistuneen tutkijan mukaan purkaus rauhoittunee noin viikon kuluessa.
Tutkija Soosalun mukaan noin 20 kilometriä korkean tuhkapilven synnytti samanlainen jään ja sulan kiviaineksen yhdistelmä kuin vuotta aiemmin. Jäätikönalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena kuuma kiviaines sulatti tulivuorta peittänyttä jäätikköä, mikä aiheutti voimakkaan räjähdyksen.
- Hyvää nykyisessä purkauksessa on se, että tuhka-aines on raekooltaan suurempaa - eli ei niin hienojakoista kuin viime vuonna. Tämä tarkoittaa sitä, että tuhka ei kulkeudu niin korkealle ylempiin ilmakerroksiin, eikä näin ollen yhtä kauas kuin vuosi sitten, Soosalu sanoo.
Soosalun mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että tuhkaongelma on pikemminkin paikallinen kuin koko Euroopan laajuinen. Hän arvioi, että purkaus kestää viikon, korkeintaan kaksi. Soosalu perustaa mielipiteensä Grimsvötn-tulivuoren viimeaikaiseen käyttäytymiseen.
- Jos kontaktia sulan jään kanssa ei ole, purkaus rauhoittuu, mikä on muulle Euroopalle ja lentoliikenteelle hyvä uutinen. Nyt ollaan tuhon suhteen viisaampia kuin vuosi sitten. Olettaisin, että samanlaisia ongelmia ei tällä kertaa aiheudu.
Aiemmin islantilaistutkijat ovat päätelleet, että Grimsvötn-tulivuoren purkaus olisi jopa viimevuotista voimakkaampi. Tätä suomalainen seismologi ei kuitenkaan allekirjoita.
- Räjähdyksen voimakkuus ja sitä myötä tuhkan hienojakoisuus riippuu magman, eli sulan kiviaineksen, kemiallisesta koostumuksesta. Alkuaine piin pitoisuus määrittää räjähdyksen voimakkuuden: Mitä piipitoisempaa ainesta, sitä voimakkaampi purkaus. Todella voimakas räjähdys hajottaa ainetta pienijakoisemmaksi, Soosalu selvittää.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Euroviisuvoitosta syntyi areenaongelma Ruotsissa
Tukholmassa pelataan samaan aikaan MM-jääkiekkoa. Myös Euroviisujen kalleus mietityttää Ruotsissa.
Pohjois-Koreassa ei ole satanut kuukauteen - sato uhattuna
Pohjois-Korean uutistoimiston mukaan kuivuus on pahin 50 vuoteen ja johtuu kuivista ja lämpimistä ilmavirtauksista.
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.