Suomalaisyritykset Boliviaan litiumin perään
Bolivian presidentin Evo Moralesin Suomen-vierailu on poikimassa satojen miljoonien yhteistyöhankkeen. Suomalaiset korkean teknologian yritykset matkustavat jo lähiaikoina Boliviaan tutkimaan litium-varoja.
Presidentti Morales neuvotteli Suomen vierailullaan toukokuussa useammankin korkean teknologian yrityksen kanssa arvoltaan satojen miljoonien yhteistyöstä. Litiumia käytetään mm. kännyköissä ja sähköautoissa.
Puolet maailman litium-varoista on Boliviassa. Kasvava kysyntä tekee litiumista strategisesti niin tärkeän, että sen merkitystä tulevaisuudessa on verrattu jopa öljyyn.
Ensimmäisen litium-akkuja valmistavan tehtaan ensi viikolla Varkaudessa avaava European Batteries kävi presidentti Moralesin kanssa kahdenkeskisiä neuvotteluja.
- Morales pyysi meiltä ehdotusta siitä, miten voisimme toimittaa heille hankekokonaisuuden, joka auttaisi heitä hyödyntämään litium-varojaan, sanoo European Batteries -yrityksen talous- ja rahoitusjohtaja Martti Ukkonen. Varsinaisia sopimuksia ei siis vielä ole tehty.
Tavoitteena on, että Boliviaan lähtisi kokonainen suomalaisyhtiöiden klusteri. Ukkonen mainitsee yhtenä mahdollisena yhteistyökumppanina kaivosyhtiö Outotecin.
- Presidentillä tuntui olevan kova tarve edetä asiassa nopeassa aikataulussa. Tavoite on, että litiumin hyödyntäminen voisi olla käynnissä jo viiden vuoden kuluttua.
"Tarvitsemme kumppaneita, emme isäntiä"
Presidentti Evo Morales Ayma on Bolivian ensimmäinen alkuperäisväestöstä tuleva presidentti, ja poliittiselta kannaltaan sosialisti. Hän on kansallistanut mm. Bolivian öljy- ja kaasuvarat sekä neuvotellut maassa toimivien ulkomaalaisten yhtiöiden kanssa uudet sopimukset, jotka jättävät entistä suuremman osan voitoista Boliviaan.
- Me emme tarvitse enää isäntiä, mutta kylläkin kumppaneita, Morales sanoi ottaessaan vastaan toisen virkakautensa tammikuussa 2010.
Bolivia tarvitsee kipeästi kumppaneita litiumin hyödyntämiseen, sillä maalta puuttuu tarvittava tieto-taito sekä teknologia. Monet maat ovat olleet kiinnostuneita Bolivian litiumista. Morales on neuvotellut mm. yhdysvaltalaisten, kiinalaisten, ranskalaisten ja japanilaisten kanssa.
Hän ei kuitenkaan ole halunnut lähteä suurten monikansallisten yritysten kelkkaan. Presidentti Moralesin suunnitelmien mukaan Bolivia ei aio toimia raaka-aineen viejänä, vaan haluaa metallin jalostuksen tapahtuvan Boliviassa.
Niinpä hän näyttää kovassa kilpailussa kallistuvan pienen Suomen puoleen.
- Meistä tuntui siltä, että presidentti Morales mielellään neuvottelee pienempien kansakuntien edustajien kanssa ja näkee yhteistyön lähtökohdan silloin parempana, sanoo johtaja Martti Ukkonen European Batteries -yhtiöstä.
Suomalaisten korkean teknologian yritysten edustajat ovat lähdössä Boliviaan kesäkuun puolivälissä tutustuakseen maan litium-varoihin.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.
