Suomeen kiirehditään biopankkia
Biopankkilaki aiotaan saada voimaan vielä ensi vuoden alkuun mennessä. Suomalaisten erilaisia lääketieteellisiä näytteitä yhteen keräävän biopankin piti olla jo käytössä, mutta lakia ei ole saatu vietyä vielä läpi rahoituksen puutteessa. Biopankki avaisi koko maan kudosnäytteet kaikkien tutkijoiden käyttöön ja antaisi suomalaiselle lääketeollisuudelle etulyöntiaseman lääkkeiden kehittelyssä.
Suomalaisten veri- ja kudosnäytteiden yhteen keräämisen mahdollistavan biopankkilain piti olla jo viime vuoden alussa voimassa, mutta toisin kävi. Rahoitusta ei ole löytynyt ja tämän vuoden budjettiriihestäkin biopankki tipahti pois. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö kiirehtii asiaa. Laki halutaan voimaan ensi vuoden alusta.
- Kyse on suomalaisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan kansainvälisestä kilpailukyvystä. Viime vuosina on korostettu, että innovatiivisuutta pitäisi saada aikaiseksi. Tässä meillä on siihen mahdollisuus, sanoo ylijohtaja Päivi Sillanaukee sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Nykyisin jo olemassa olevat suomalaisten kudos- ja verinäytteet ovat asiantuntijoiden mukaan kuin kansallisaarre. Niitä on vuosien saatossa kertynyt jopa pari miljoonaa yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten varastoihin. Tällä hetkellä aarteeseen on vaikea päästä käsiksi, sillä näytteiden käyttö on rajattu tarkasti. Biopankkilailla tämä rajoitus raukeaisi.
Lääketeollisuus ry:n erityisasiantuntija Mia Bengtström sanoo, että biopankista olisi erityisesti hyötyä lääketeollisuudelle.
- Se antaa mahdollisuuden kehittää paremmin uusia täsmälääkkeitä, kun voidaan tehdä uutta ja parempaa diagnostiikkaa. Potilaalle voidaan antaa oikea lääke, eikä tarvitse kokeilla, sopiiko potilaalle tietty lääke, Bengtström sanoo.
Suomeen voisi asiantuntijoiden mukaan alkaa virrata myös ulkomaista rahaa hyvän lääketutkimuksen ansiosta. Suomen biopankki olisi parempi kuin muissa maissa, sillä näytteiden luovuttajan terveys- ja elintapatiedot ovat saatavilla. Yksilönsuojaa tutkimus ei uhkaisi, sillä jokaiselta elossa olevalta näytteenantajalta kysyttäisiin lupa takautuvasti.
Mia Bengtström Lääketeollisuus ry:stä muistuttaa myös, että tiedot ovat luottamuksellisia.
- Tutkimusvaiheessa tarvitaan henkilötunnus, mutta ei sen jälkeen. On aivan selvää, että ei lääketeollisuus halua sitä henkilötunnusta.
Sosiaali- ja terveysministeriössä odotetaan nyt, että muut ministeriöt lähtevät mukaan rahoittamaan uutta lakia.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Hyvinkäällä ammuttiin - yksi kuollut, 10 loukkaantunut
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi nainen on kuollut ja useita ihmisiä on loukkaantunut vakavasti, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Osa loukkaantuneista on hengenvaarassa.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo paloi Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu häkämyrkytyksen takia sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.