Suomeen perusteilla uusi radikaalivihreä puolue
Suomeen puuhataan radikaalia vihreää puoluetta. Vihreä puolue -nimisen ryhmän tavoitteena on ympäristövallankumous.
Aktiivit hyökkäävät kapitalismia ja liberalismia sekä nykypuolueista erityisesti vihreitä vastaan. Tavoitteena on kaataa nykyinen järjestelmä.
- Ympäristövallankumous tietenkin tarkoittaa sitä, että kumotaan vallitseva yhteiskuntajärjestys. Poistetaan nykyinen hallintojärjestelmä, nykyiset lait ja käytännöt. Vallankumouksestahan voi silloin tosiaan puhua, kun hallitseva taho vaihtuu ja asioista enemmän kuin 50 prosenttia muuttuu, kertoo ryhmän tiedottaja Ville Rantanen.
Konkreettisia tavoitteita ovat yksityisautoilun lopettaminen kokonaan ja energian käyttö lähes tyystin. Rantasen mukaan puolueen ohjelmaluonnos on lähetetty noin sadalle mahdolliselle aktiiville kommentoitavaksi. Sillä tiellä luonnos on myös vuotanut nettiin. Ohjelmaluonnoksen mukaan kaikki toiminnan muodot ovat hyväksyttyjä. Siis väkivaltakin?
- Sanomme Yrjö Hailaa lainaten: kaikki kapina - ottaa se minkä muodon tahansa - nykyistä pönäkkää järjestelmää vastaan on oikeutettua, mutta kaikki kapina ei aina ole järkevää, Rantanen sanoo ja huomauttaa, että nykypuolueetkin tukevat väkivaltakoneistoa, poliisia ja armeijaa.
Vähemmän tunnetun suomalaisfilosofi Hailan lisäksi kannatusta saa muun muassa linkolalaisuus, mutta yhtä oppi-isää tai -äitiä ei ole.
- Väestö on ehkä tällä hetkellä suurin ympäristöongelma. Totta kai on estettävä se, ettei väestönkasvu jatku nykyistä vauhtia, jolloin tukehduttava ihmismatto peittää alleen kaiken ja loppujen lopuksi aiheuttaa oman sukupuuttonsa, sanoi ryhmän toinen aktiivi Santeri Ulkuniemi Radio Suomen Ajantasan haastattelussa keskiviikkona. Ulkuniemi otti etäisyyttä linkolalaiseen keinovalikoimaan.
- Keinot, joita Pentti Linkolan ehdottaa, ovat epäinhimillisiä, Ulkuniemi linjasi.
Värväys liikkeelle yliopistopiireistä kesällä
Vihreä puolue odottaa nyt rekisteröitymistä yhdistykseksi. Yhdistyksen perustamiseen tarvitaan kolme henkilöä. Yhdistykseksi rekisteröinti on Ville Rantasen mukaan nyt oikeusministeriössä tarkistettavana. Puolueeksi rekisteröimiseksi tarvittavia kannatuskortteja ei vielä ole alettu kerätä. Niitä tarvitaan 5 000.
Ville Rantasen mukaan aktiiveja, enimmäkseen järjestötaustaisia, on mukana nyt ”muutamia kymmeniä”. Heitä on värvätty viime kesän alkupuolelta lähtien lähinnä yliopistopiireistä.
26-vuotias Rantanen opiskelee aate- ja oppihistoriaa Oulun yliopistossa. Hän kertoo olleensa mukana useissa radikaaleissa ympäristöjärjestöissä. Rantanen on valittu aktiivien äänitorveksi, muttei ainakaan tunnustaudu johtajaksi.
- Pyrimme hoitamaan asiat konsensuspäättämisellä.
Radikaalivihreiden ideologisina maalitauluina ovat kapitalismi ja liberalismi kaikissa muodoissaan. Hallituksessa istuvia vihreitä aktiivit syyttävät pahemmaksi uhaksi ympäristölle kuin vasemmistopuolueita.
Eduskuntavaaleihin ryhmä ei tähtää, mutta kuntavaaleihin se sanoo voivansa asettaa ehdokkaita.
Uuden puolueen perustamisaikeista kertoi ensimmäisenä Uutispäivä Demari.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.
Tulli varoittaa huijarien haamupaketeista
Tulli on saanut useita yhteydenottoja suomalaisilta, jotka ihmettelevät odottamiensa rahalähetyksien pysähtymistä tulliin. Todellisuudessa tulli ei ole edes nähnyt kyseisiä lähetyksiä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.