Helsinki |

Suomen ensimmäinen sähköbussi Espooseen

Veolia Finland aloittaa sähköbussien testiajot pääkaupunkiseudulla ensi syksynä. Testi on osa VTT:n vetämää TransEco-tutkimushanketta, jonka tarkoitus on palvella Helsingin seutuliikenteen tavoitetta leikata julkisen liikenteen päästöjä. Kiinalaisvalmisteinen testibussi tulee Espoon sisäiseen liikenteeseen.

Kiinalaisvalmisteinen bussi tulee Espoon sisäiseen liikenteeseen linjalle Tapiola-Matinkylä-Friisilänaukio. Kuva: YLE

Helsingin Seudun liikenne asettaa kalustolleen 80 prosentin päästöleikkaustavoiteen vuoteen 2018. Kunnianhimoinen hanke on kytketty osaksi VTT:n vetämää tutkimusojelmaa, jossa selvitellään muun muassa sähköbussien soveltuvuutta seutuliikenteeseen.

Veolian johtaja Sami Ojamo sanoo, että tarkoituksena on nostaa Suomen mainetta vaativana testipaikkana.

- Eilen pakkasta oli 30 astetta ja kesällä saattaa toisessa ääripäässä olla plussaa jopa 30 astetta. Me pääsemme testaamaan oikeastaan kaikissa mahdollisissa olosuhteissa.

Myös välivuodenajat ovat sähköbusseille haasteellista aikaa.

- Kevät ja syksy ovat toinen päänsärky. Kun puhutaan siitä, että lämpö menee plussan ja miinuksen välissä, niin se on haasteellista sähkötekniikalle, Ojamo toteaa.

Tutkimushankkeesta kertyvää tietoa on tarkoitus hyödyntää laajemminkin Euroopassa.

Kiinalaisbussille rakennetaan suomalaista kaveria

Ovaaliradalla Kiinassa testattu BYD-bussi saa TransEco-tutkimusohjelmassa seurakseen suomalaisen "Muulin", kertoo VTT:n vanhempi tutkija Kimmo Erkkilä.

- VTT:tä kiinnostaa kehittää ja tutkia ymmärrystä sähköautoista ja tämän hankkeen rinnalla meillä on myös tämmöinen testi-muuliksi kutsuttu ajoneuvo rakenteilla. Me pyrimme tekemään oman sähköbussiversion, jossa käytettäisiin suomalaisia komponentteja.

Veolia testaa 4–6 sähköbussia, joista ensimmäinen alkaa liikennöidä ensi syksynä Espoossa reitillä Tapiola–Matikylä–Friisilänaukio. Ulkoisesti auto vastaa Ojamon mukaan kaupunkibussia.

- Valmistajat ovat kaikki pyrkineet siihen, että asiakkaalle ei näy eroa siinä, onko se sähköbussi vai dieselbussi, vai mikä bussi. Hyvin samannäköisiä ne ovat. Tekniikka on piilotettu tuonne rakenteisiin ja ääni on ainoa ero.

Lähteet:
YLE Helsinki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä