Helsinki |

Suomen ensimmäinen satelliitti avaruuteen vuonna 2013

Aalto-yliopistossa rakennetaan Suomen ensimmäistä satelliittia. Otaniemessä rakennettava Aalto-1 -satelliitti on tarkoitus lähettää avaruuteen vuonna 2013.

Havainnekuva Aalto-1 -satelliitistä. Satelliitti on maitopurkin kokoinen ja painaa noin kolme kiloa. Kuva: Jaan Praks/ Aalto-yliopisto

Satelliitti on mitoiltaan hieman maitopurkkia suurempi ja painoa sillä on ainoastaan kolme kiloa.

Päälaitteeksi siihen asennetaan VTT:n kehittämä spektrometrilaite, jota käytetään ympäristön kaukokartoittamiseen.

Satelliitissa testataan spektrometrin lisäksi Ilmatieteen laitoksen kehittämää sähköstaattista plasmajarrua.

Jarrun avulla satelliitti voidaan suistaa radalta, kun se on täyttänyt tehtävänsä. Satelliitti tuhoutuu syöksyessään ilmakehään.

Pienten satelliittien yleistyessä avaruusromu tulee olemaan yhä suurempi ongelma tulevaisuudessa.

Hankkeessa on mukana suomalaista avaruusosaamista myös muista tutkimusorganisaatioista ja teollisuudesta.









Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä