Suomen ihmisoikeudet saavat kovaa kritiikkiä
Eurooppa-neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu näkee runsaasti parannettavaa Suomen ihmisoikeuksissa. Vakavin asia on hänen mielestään poliittinen vihapuhe sekä somaliväestön syrjäytyminen.
Suomen ihmisoikeuksissa on paljon parantamisen varaa, ilmenee Eurooppa-neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun raportista. Erityisen huolissaan valtuutettu on poliitikkojen vihapuheesta.
Ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks ilmaisee huolensa myös somaleihin, venäjänkielisiin ja romaneihin monella tavalla kohdistuvasta epätasa-arvosta. Hän kehottaa Suomea tehostamaan diskriminoinnin vastaista työtä mm. työelämässä.
Nils Muiznieks kiinnittää huomiota myös sukupuolten väliseen 18 prosentin suuruiseen palkkaeroon, samoin kuin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.
Suomessa yhdenvertaisuutta edistävä ja syrjintään puuttuva viranomaistoiminta on hajotettu useiden eri viranomaisten vastuulle. Tämä ei valtuutetun mielestä ole välttämättä paras mahdollinen järjestelmä.
Muiznieks arvelee raportissaan, ettei työsuojeluviranomaisten osaaminen ole riittävällä tasolla eri syrjintäperusteiden osalta. Syrjintään liittyvät asiat ovat muutenkin marginaalisessa asemassa työsuojeluviranomaisten moninaisten tehtävien rinnalla, hän huomauttaa.

Keskustele uutisesta
Suomen ihmisoikeuksissa on paljon parantamisen varaa, ilmenee Eurooppa-neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun raportista. Erityisen huolissaan valtuutettu on poliitikkojen vihapuheesta. Mitä ihmisoikeuksia sinä parantaisit?