Suomen islamilaiselle yhdyskunnalle uusi imaami
Suomen islamilainen yhdyskunta on saanut uuden imaamin. Imaamiksi valittiin Syyriassa, Damaskoksessa syntynyt 41-vuotias Anas Hajjar. Hän on tullut tunnetuksi suomalaisille Ylen Muslimielämää-sarjasta. Suomessa hän on asunut yli 20 vuotta.
Hajjar seuraa tehtävässä viime viikolla menehtynyttä Khodr Khaked Chehabia.
Hajjar kertoo edustavansa maltillista islamilaista linjaa, joka haluaa tehdä yhteistyötä ja käydä dialogia sekä isalmilaisen neuvoston että muiden uskonnollisten yhdyskuntien kanssa.
Hajjarin mukaan maltillisuus esimerkiksi läntisessä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tarkoittaa sitä, että muslimien elämässä otetaan huomioon ympäröivä yhteiskunta, mutta samalla säilytetään omat kulttuuriset piirteet. Maltillisuus on sitä, että islamin tulkinnoissa vältetään jyrkät kannat, mutta vältetään myös liian "löysää" suhtautumista islamin oppeihin. Sulautumista ympäröivään yhteiskuntaan se ei voi tarkoittaa, hän sanoo.
Samaan tapaan kuten monessa muussakin maassa Suomessakin voisi olla imaamien korkeakouluopetusta, mutta tämä ei ole mahdollista ilman päteviä opettajia.
- Opettajien on osattava esimerkiksi arabiaa kyetäkseen tulkitsemaan Koraania, Hajjar kertoo.
Opettajien on oltava oppineita muslimeja opettaessaan islamin lainoppia ja islamin tieteitä. Imaamiopetusta järjestetään tällä hetkellä Euroopassa opistotasoisesti muun muassa Ranskassa, Englannissa, Sveitsissä, Tanskassa ja Ruotsissa.
Hajjar näkee kuitenkin, että Suomen imaamien opetus voitaisiin järjestää kaukaisempien yliopistojen kuten esimerkiksi Kuala Lumpurin avoimen yliopiston kanssa.
Suomen muslimien ajankohtaisimpana asiana Anas Hajjar pitää lasten uskonnonopetusta. Pätevien ja sopivien opettajien saaminen on olennaista. Näin voidaan taata laadukas uskonnonopetus tasapuolisesti sitä haluaville, hän sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.