Talous |

Suomen kännykkävienti tahmaa pahoin

Kännyköiden ja muiden sähköisten viestintälaitteiden vienti vetää edelleen heikosti, vaikka Suomen muu vienti kasvaa. Teollisuus syyttää kehnosta viennistä kilpailun kovuutta, mutta tutkija arvioi, että Suomen kännykkäviennin kasvun päivät ovat ohi.

Kadulla kävelevät ihmiset heijastuvat näyteikkunasta.
Ihmiset kävelivät Nokian vasta-avatun Vertu-luksuspuhelinkaupan ohitse Tokion Ginzan alueella helmikuussa 2009. Kuva: Everett Kennedy Brown / EPA

Teollisuuden alat kasvavat tänä vuonna toinen toistaan kovemmin verrattuna taantuneeseen viime vuoteen. Tullin vientitilastot näyttivät jo kesäkuussa kymmenien prosenttien kasvua. Teknologiateollisuus ei kuitenkaan ole nousijoiden joukossa mukana, sillä kännyköitä ja verkkolaitteita ei viedä entiseen tahtiin.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa Suomen kännykkäviennin lippulaivaan, Nokiaan, perehtynyt tutkimuspäällikkö Jyrki Ali-Yrkkö sanoo, ettei syynä ole ainoastaan taantuma.

- Matkapuhelinten vienti Suomesta on pudonnut jo itse asiassa aika pitkään tai useamman vuoden ajan. Esimerkiksi Suomesta ei juurikaan viedä enää puhelimia Kiinaan, kun kaksi ja puoli vuotta sitten sinne vietiin jopa kymmenien miljoonien arvosta puhelimia per kuukausi ja tällaista ei ole nyt näköpiirissäkään, Ali-Yrkkö sanoo.

Työnantajayhdistys Teknologiateollisuuden tilastot kertovat samasta menosta loppukesälläkin. Päävientialueella Euroopassa taantuma kylmää kysyntää edelleen. Aasian talous kasvaa ja kysyntä paisuu, mutta sitä ruokitaan Aasian maiden tehtaista, ei viennillä Suomesta.

Uusi puhelin ei käännä isoa venettä

Nokia esittelee keskiviikkona uuden N8-älypuhelimen , jonka toivotaan kampittavan menestyneimmät kilpailijat. Ali-Yrkön mukaan Nokian haasteet ovat kovimmat pariinkymmeneen vuoteen, ja odotukset saattavat olla kohtuuttomat.

- Ehkä jotain merkkiä voi tulla käännöksestä sen yhden mallin kautta, mutta ei se tällä alalla sitä isoa venettä Nokian tapauksessa käännä, Ali-Yrkkö näkee.

Älypuhelimen menestys toisi töitä Nokian Salon-tehtaalle ja ruokkisi myös yhtiön alihankkijarypästä. Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas muistuttaakin Nokia-ryppään merkityksestä.

- Nokia-klusterin merkitys Suomen taloudelle on edelleen erittäin suuri. Alan yritykset vastaavat tälläkin hetkellä 15 - 20 prosenttia Suomen koko palvelu- ja tavaraviennistä. Ja työllisyysvaikutus kaikkinensa, kun huomioidaan välillinen työllisyys, on jopa 60 000 työpaikkaa Suomessa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräiset uutislähetykset klo 13.30 ja 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä