Suomen kokkimaajoukkue taisteluun
Reilun kuukauden kuluttua Saksassa alkaa olympialaiset, mutta tällä kertaa ei taistella urheilukentillä. Suomestakin lähtee joukkue kokkiolympialaisiin.
Nils-Gustav Höglund, Tapio Laine ja Lasse Koistinen Suomen kokkimaajoukkueesta kertoivat Aamu-tv:ssä, mistä kisassa oikein on kyse. He antoivat myös näytteen taidoistaan. Samalla selvisi, mitä on food design.
Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv
Raiskauslakeja ollaan tiukentamassa
Niin sanotun lievän raiskauksen lisääminen rikoslakiin kuohutti kymmenen vuotta sitten. Nyt siitä ollaan luopumassa - sukupuoliyhteyteen pakottaminen on jatkossa raiskaus.
Runotyttö Saima Harmaja ihastuttaa yhä
Runoilija Saima Harmajan syntymästä on kulunut 100 vuotta. Hän kuoli 24-vuotiaana, mutta on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista runoilijoistamme.
Pörssikurssit nousevat - nouseeko talous?
Taloudessa on koettu kriisitoisensa jälkeen eikä kunnon kasvusta ole tietoakaan. Silti pörssikurssit nousevat.
Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja: 3D-tulostimissa valtava potentiaali
Teollisessa ja kaupallisessa käytössä 3D-tulostaminen on edelleen kansainvälisessä mittakaavassa pientä toimintaa, kertoo Aalto-yliopiston Jouni Partanen Aamu-tv:ssä. Käyttöä rajoittaa muun muassa tulostamisen hitaus.
Krista riisui viisuhunnun, mutta ura jatkuu
Suomen euroviisuehdokas Krista Siegfrids ei kadu mediahuomiota saanutta suukkoa: "More is more on aina ollut mun taktiikka!".
Kimmo Rintanen yllättyi Sveitsin MM-menestyksestä
Oman liigan pelaajat toteuttivat valmentajan suunnitelmia hyvin. Rintanen muistutti Sveitsin olleen jo pitkään lähellä kärkimaita.
Selkälokki puhdistaa lajitoveriensa mainetta
Lokkien pesintä on vauhdissa. Tätä ihmisiä lähellä elävää lintua kutsutaan joskus roskalinnuksi.
Odotukset lässähtivät, mutta asenne säilyy
Suomen euroviisuedustaja sijoittui kilpailussaan häntäpäähän. Moni pettyi myös Leijonien neljänteen sijaan. Itseruoskinnan sijaan tilanteeseen on kuitenkin suhtauduttu kannustavasti.
Wagneriaanin tunnustukset
Säveltäjä Richard Wagnerin syntymästä on tänä vuonna kulunut 200 vuotta. Juhlavuotta vietetään monin eri tavoin. Wagnerilla on uskolliset faninsa, wagneriaanit.
Tutkija: Asiaosaaminen suojasi Ihalaista ja Tuomiojaa ministerikierrätyksessä
Eduskuntatutkija Ville Pernaa näkee SDP:n ministerikierrätyksen takana muitakin syitä kuin sopivan ajankohdan ministeriöiden töiden kannalta. Uudella peruspalveluministerillä on Pernaan mukaan nyt vahvat lähtöasemat.
