Kotimaa |

Suomen lapset voivat espanjalaisia huonommin

Pelastakaa lapset ry:n viime viikolla julkaistun kansainvälisen raportin mukaan lasten hyvinvointi on kääntynyt Suomessa laskuun. Edellisessä lasten hyvinvointivertailussa Suomi sijoittui toiseksi, kun tällä kertaa Suomi oli pudonnut sijalle 14. Nyt kärkeä pitävät Japani ja Espanja.

Vanhempi halaa lasta.
Lapsi tarvitsee turvaa ja huolenpitoa. Kuva: Yle / Derrick Frilund

Lasten hyvinvointia kartoittavassa, kansainvälisessä tutkimuksessa eri maat on laitettu paremmuusjärjestykseen vertaamalla alle 5-vuotiaiden lasten kuolleisuuden, aliravitsemuksen ja koulunkäynnin tilastoja.

Kehityksen indeksi osoittaa, että lasten hyvinvointi on huonontunut Suomessa viime mittaukseen verrattuna 12 sijaluvulla.

- Suomessa useimmilla menee hyvin, mutta sitten meillä on kasvava porukka, jolla menee aina vain heikommin, sanoo Pelastakaa lapset ry:n kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen.

Maailmalla aliravitsemus on kasvanut suurimmaksi ongelmaksi

Maailmanlaajuisesti lasten suurin ongelma on aliravitsemus, jota esiintyy varsinkin Itä-Aasiassa ja esimerkiksi listan häntäpäätä pitävässä Somaliassa.

Lapsikuolleisuutta tai aliravitsemusta ei Suomessa esiinny merkittävästi. Anne Haarasen mukaan huonoiten voivia lapsia on kuitenkin kaikkein vaikein tavoittaa.

Meillä on kasvava porukka, jolla menee aina vain heikommin

- Anne Haaranen

- Vammaiset lapset ja romani- ja vähemmistökansojen lapset euroopassa ovat niitä isoja ryhmiä joiden oloihin pitäisi päästä vaikuttamaan, Haaranen sanoo.

Kaikki Pohjoismaat heikentäneet asemiaan

Pohjoismaissa lasten hyvinvoinnin kehitys ei ole ollut kehuttavaa, eikä yksikään Pohjoismaista ole parantanut sijoitustaan Pelastakaa lapset ry:n tilastoinnissa. Tutkimuksen kärkisijoja hallitsevat tällä kertaa Japani ja Espanja.

Pohjoismaista Norja on pärjännyt uusimmassa vertailussa parhaiten sijoittuessaan kahdeksanneksi. Ruotsissa lasten hyvinvointi on romahtanut eniten ja Ruotsi on pudonnut viidentoista vuoden aikana listan kärjestä sijalle 19.

Anne Haarasen mukaan Suomessa on tehtävä töitä, jotta lasten hyvinvointi kasvaisi tulevina vuosina.

- Resursseja Suomessa kyllä on, että kyse on siitä miten ne halutaan esimerkiksi kuntatasolla jakaa, Haaranen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä