Suomen mustikat kiinnostavat Kiinassa asti
Kiinaan haluttaisiin ostaa miljoonia kiloja suomalaista mustikkaa. Marjasadon vientiä haittaa kuitenkin pula poimijoista
Suomalaisella mustikka- ja puolukkasadolla olisi paljon kysyntää ulkomailla. Kysyntään ei pystytä kuitenkaan vastaamaan, koska poimijoita ei ole tarpeeksi. Hedelmän- ja marjanviljelijöiden liiton Satakunnan piirin puheenjohtaja Tommi Anttila sanoo, että kysyntää olisi jopa Kiinaan saakka.
- Sain jokin aika sitten Kiinasta sähköpostia. Sinne olisi haluttu ostaa 5 miljoonaa kiloa mustikkaa.
Suomessa ei kuitenkaan pystytä vastaamaan kaikkiin toiveisiin, koska poimijoita ei ole tarpeeksi.
Myös puolukalla olisi kotimaan kysynnän lisäksi vientiä muun muassa Saksaan, Hollantiin ja Itävaltaan.
- Puolukkaa menisi niin paljon kuin sitä saa poimittua, mutta kerääjistä on pula.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Air100 lentää Porista Helsinkiin koko kesän
Lentoyhtiö ei ole vielä saavuttanut kannattavuustavoitettaan. Yhtiö kuitenkin kertoo, että kysyntä on kasvanut jatkuvasti.
Rouva 47 - lääkäri käyttää nimeäsi vain luvan kanssa
Aluehallintovirasto on lähettänyt terveyskeskuksille paimenkirjeen, jossa se muistuttaa, että kaikki potilaasta tallennettu tieto on aina salassa pidettävää. Sukunimellä kutsumisen voi korvata esimerkiksi vuoronumerolla.
Näin eroon tuholaisista ja sienitaudeista kotikonstein
Radiopuutarhuri kokosi hyödyllisiä vinkkejä ja kotikonstein toteuttavia reseptejä sienitautien ja tuhoeläinten torjuntaan puutarhassa.
Aikuisen puuttuminen nuoren kaveripiiriin voi olla haitallista
Aikuisten puuttuminen kaveripiiriin voi aiheuttaa sen, että ilman toisten tukea jää juuri se nuori, joka tarvitsisi sitä eniten.
Jääpalloseura Narukerän kymmenientuhansien laskut maksamatta Porin kaupungille
Liigatasolla pelaava jääpalloseura on jättänyt jääaikalaskuja maksamatta. Seura on tehnyt maksusuunnitelman ja aikoo maksaa velat kesäkuun loppuun mennessä.
Maakotkaa supikoirana ampuneelle sakkotuomio
Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut maakotkan supikoirana ampuneen harjavaltalaismiehen sakkoihin ja vahingonkorvauksiin. Käräjäoikeuden mukaan metsästäjä syyllistyi luonnonsuojelurikkomukseen ampuessaan haaskalla ollutta maakotkaa.
Parkkitalo tarvitaan - sairaanhoitopiiri haluaa Porin kaupungin mukaan
Keskussairaalan parkkipaikkapula vaatii pikaisia ratkaisuja. Uusi parkkitalo rakennettaisiin Porin rautatieaseman ratapihan ja valtatie 2:n väliin.
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilusti
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilun kolmanneksen viime vuonna, kerrotaan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Pölyä vastaan voi taistella pienilläkin valinnoilla
Toisissa paikoissa on enemmän pölyä kuin toisissa. Pölyn määrään voi vaikuttaa esimerkiksi pintamateriaaleilla.
