Suomen piikki palomuurissa kasvaa
Europäättäjät kutsuvat kriisirahastojaan palomuuriksi, jonka tarkoitus on estää rahoitus- ja velkakriisin leviäminen Euroopassa. Palomuuria on rakennettu jo kolmatta vuotta. Muurista huolimatta Kreikasta alkanut palo levisi Irlantiin ja heti perään Portugaliin.
Nyt pelätään, että myös Espanjassa roihahtaa.
- Tiiliä on tuotu euroalueen palomuuriin sitä mukaan, kun tulipalo on edennyt. Liian vähän, liian myöhään -tyylillä rakentaen tuli ei pysy palomuurin takana, sanoo Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen.
Heinäkuussa palomuuri kasvaa ja vahvistuu, kun Euroopan vakausmekanismi EVM aloittaa toimintansa. EVM toimii omalla pääomalla, jonka rahoittavat jäsenvaltiot.
Valtiovarainvaliokunta kannattaa kriisitoimia
Tällä hetkellä Suomen valtion antamat sitoumukset EU:n ja euroalueen kriisissä ovat yhteensä noin 11 miljardia euroa.
Viime perjantaina valtiovarainvaliokunta sai eteensä hallituksen esityksen lisäpanostuksista. Hallitus ehdottaa eduskunnalle, että Suomi maksaisi 1,44 miljardia euroa vakausmekanismi EVM:ään.
Lisäksi hallitus haluaa 11,1 miljardin euron valtuudet myöhemmin vaadittaessa maksettavaa pääomasijoitusta varten.
Ajankohtaisen kakkosen teettämän kyselyn mukaan valtiovarainvaliokunnan enemmistö kannattaa näitä miljardiluokan kriisitoimia. Ainoastaan perussuomalaiset ja keskustalaiset vastustavat hallituksen esitystä. Valtiovarainvaliokunnan 21 jäsenestä 16 vastasi kyselyyn.
- Se on kuin bensiiniä viskattaisiin tulipaloon, sanoo valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pentti Kettunen (ps.).
- En kannata näiden kriisirahastoiden minkäänlaista kasvattamista. Suomella on jo riittävästi vastuita, sanoo Esko Kiviranta (kesk.).
- Tämä summa on välttämätön, valitettavan suuri, mutta se on kuitenkin Suomen kantokyvyn puitteissa, toteaa valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok).
Tämän jälkeen piikki kiinni?
Ajankohtainen kakkonen kysyi valtiovarainvaliokunnan jäseniltä, pitäisikö 1,44 miljardin euron maksun ja 11,1 miljardin euron lupauksen jälkeen panna Suomen piikki kiinni. Vastanneista 2 ei osannut sanoa, 13 kannatti ja yksi vastusti.
- Meidän laskumme tulee siitä suuresta lamasta, joka meitä uhkaa. Emme voi panna piikkiä kiinni mitenkään, sanoo Osmo Soininvaara (vihr.).
- Tämän jälkeen meidän pitäisi panna piikki kiinni. Lasken, että Espanjan pankkeja voidaan tällä pääomalla pääomittaa. Jos Italia ja Ranska tulevat luukulle, ovat ne liian isoja, jotta niitä voitaisiin auttaa, sanoo valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.).
Professori Vesa Puttosen mielestä nyt ei pitäisi puhua miljardeista, vaan siitä, mikä on Euroopan oikea suunta.
- Rahoitusmarkkinaihmisen näkökulmasta Eurooppaa pitäisi rakentaa Yhdysvaltain liittovaltion mallin mukaan. Olisi hyvä, että Euroopalla olisi yhteinen valtiovarainministeriö, sanoo professori Vesa Puttonen.
Tuoreimmat aiheesta: Ajankohtainen kakkonen
Proteiinia vaikka madoista
Hyönteisten syöntiin kehoittanut YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on lähinnä huvittanut tai inhottanut suomalaisia, mutta asiaan vakavastikin suhtautuvia on. Hyönteistutkija Lena Huldénin mielestä ravinnontuotannossa veden riittävyys tulee isoksi ongelmaksi, sen takia mm. hyönteisten syöntiä tulisi edistää. Huldén itse kasvattaa ja syö kenttäsirkkoja. Suutuntuma muistuttaa popcornin kuorta. Katso Ajankohtaisen kakkosen juttu hyönteisdieetistä.
"Haaveena olisi jäädä Thaimaahan"
Thaimaan Hua Hin on Pattayan ohella suomalaiseläkeläisten suosikkipaikkoja Thaimaassa. Hua Hinin Suomi-seuran arvion mukaan yli puoli vuotta paikassa oleskelevia eläkeläisiä on 300-400. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Ajankohtaisen kakkosen 3D-tulostettu ase lähtee Lontoon tiedemuseoon
Ajankohtaisen kakkosen testaaman 3D-pistoolin jäänteet lähtevät lontoolaisen tiedemuseon näyttelyyn. Eduskunnassa asetesti herätti ristiriitaisia tunteita.
'Liberator' 3D-printed handgun fails after single shot in Finnish test
The Finnish Broadcasting Company Yle successfully printed and fired a shot with the "Liberator", the first 3D-printed plastic handgun.
Politiikka syö sananvapautta Unkarissa
Unkarin oikeistopopulistinen hallitus ulottaa valtansa sekä mediaan että kulttuuriin. Kriitikoiden mielestä nyt halutaan muuttaa mieliä: kansalaistensa ajattelua maasta, sen historiasta, sosialismin jälkeisestä ajasta ja ulkopuolella olevasta Euroopasta.
Toimiko 3D-pistooli? Katso video
Ajankohtainen kakkonen tulosti 3D-printterillä aseen. Ase koottiin Ikaalisten aseseppäkoulussa ja vietiin testiradalle. Lopputulos selviää videolla.
3D-tulostettu ase valmistui Espoossa - testi julkaistaan illalla Ajankohtaisessa kakkosessa
Ajankohtainen kakkonen tulosti 3D-printterillä aseen. Lisäksi ase koottiin ja testattiin. Tulos näytetään tiistai-illan lähetyksessä.
Ennätyshyppy siirtyi kelin takia - kymmenen kilometrin pudotus vielä edessä
Lauantai-illaksi suunniteltu laskuvarjohypyn Suomenennätysyritys jouduttiin perumaan kovien tuulenpuuskien vuoksi. Ennätystä tavoitteleva ryhmä odotti sopivaa keliä koko lauantain Lahdessa Launeen perhepuistossa.
Soinilta kylmää kyytiä sote-uudistukselle
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini otti voimakkaasti kantaa hallituksen sote-uudistukseen, Euroopan liittovaltiokehitykseen ja Suomen liittoutumattomuuteen tiistain Ajankohtaisen kakkosessa.
Erja Lyytinen, rönsyilevä blues-pop -artisti
Erja Lyytinen luonnehtii itseään "rönsyileväksi, monipuoliseksi blues-pop -artistiksi". Kitaristi-laulaja sanoo, että blues on hänen musiikissaan se kaikkein olennaisin, mutta "kyllähän mä pusken niitä rajoja tosi vahvasti". Blues on kuitenkin Erjalle "tunnetila, ihan puhtaasti, välillä voisi puhua jopa katharsiksesta". Katso Ajankohtaisen kakkosen lähikuva Erja Lyytisestä.
