Perämeri |

Suomen rekat hoikistuvat

Ajoneuvoyhdistelmän enimmäisleveys saa ensi vuoden alusta olla 2,55 metriä. Nyt leveys saa olla 2,60 metriä. Tuo viisi senttimetriä on tulossa kalliiksi, ja alalla ollaan ihmeissään.

Kuljetuspäällikkö Risto Pohjanen.
Kuljetuspäällikkö Risto Pohjanen. Kuva: YLE / Antti Koskela

Esimerkiksi Ruotsissa ajetaan vuodenvaihteen jälkeenkin 24-metrisillä rekoilla, joiden leveys on 2,60 metriä. Suomessa siirrytään viisi senttiä kaitaisempaan kalustoon. Kuljetusalalla pidetään yleisesti Suomen liikenneministeriön virkamiehiä liian nöyrinä EU:n päätöksille.

Muutos on ollut tiedossa jo melko kauan, ja kalustoa uusittaessa uudet määräykset on otettu huomioon. Mutta täysin käyttökuntoista kalustoa joudutaan hylkäämään. Siirtymäaikaa haluttaisiin lisää, mutta ilmeisesti sitä ei ole tulossa.

- Varmaan alalla on oltu liian toiveikkaita ja pidetty siirtymäajan jatkumista selvänä. Niin ei näytä käyvän, tuumaa kemiläisen Pohjaset Oy:n kuljetuspäällikkö Risto Pohjanen.

Uusien mittojen mukaiset vaunut aiheuttavat uusia ongelmia. Esimerkiksi rakennuselementtejä kuljetettaessa rahtitila täyttyy pahimmoilleen: - Siihen ei jää tilaa asianmukaiselle kuorman kiinnitykselle, joten elementtiä pitäisi kaventaa, sanoo Risto Pohjanen. Merkitystä on silläkin, otetaanko leveyden ulkomitta suojapressun reunasta vai soljesta, jolla pressu kiinnitetään.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä