Suomen suurin viherkatto kukoistaa Vantaalla
Viherkatoilla voi hallita kaupunkitulvia, parantaa ilman laatua ja viilentää kattoja.
Kauppakeskus Porttipuiston katolle Vantaalle on valmistunut Suomen suurin viherkatto.
Katolla tehdään tärkeää tutkimusta. Helsingin yliopisto tutkii viherkatolle sopivia suomalaisia kasvilajeja, valuvan sadeveden määrää ja laatua sekä kasvualustan ominaisuuksia.
- Kasvualusta on tärkeässä roolissa viherkatoilla, sillä kaupunkikatoilla ei voi käyttää myrkkyjä, vaan esimerkiksi kasvien taudit täytyy saada hallintaan biologisin keinoin, kuvailee Helsingin yliopisto koordinaattori ja tutkija Marja Mesimäki.
Viherkatot tekevät kaupungin viihtyisämmäksi
Yleisö ei pääse Porttipuiston ostoskeskuksen katolle, koska siellä ei ole kaiteita. Viherkatto avautuu kuitenkin erityisesti Vanhan Porvoonväylän suuntaan.
- Jo nyt katoilla voisi aivan hyvin olla kaupunkiviljelmiä tai puutarhoja. Toki se vaatii katolta erityistä rakennetta ja tekniikkaa, kertoo Helsingin yliopiston koordinaattori ja tutkija Marja Mesimäki.
Tieto kasvualustojen vaatimuksista kasvaa kaiken aikaa, mutta esimerkiksi helppohoitoisia ja hyvin kuivuutta kestäviä ketokasveja tai maksaruohoja voi kasvattaa jo hyvin köyhilläkin kasvualustoilla, joissa orgaanisen aineksen määrä on vähäinen.
- Näiden köyhien kasvualustojen etu on myös se, että siellä eivät voikukat viihdy - ei tarvitse kitkeä, naurahtaa Mesimäki.
Viherkatto suojaa kattorakenteita
- Erityisesti asvaltoiduilla alueilla kaupungissa on usein ongelmana hulevesien tulviminen. Kun viherkatot imevät ja haihduttavat jopa 50% sadevedestä, tulvii kaupungeissä vähemmän, selvittää viherkaton rakentaneen Envire-yhtiön ympäristötuotevastaava Taina Suonio.
Kasvit parantavat ilmaa yhteyttämällä. Kasvien kyky haihduttaa vettä viilentää kattoa. Kasvillisuus myös suojaa kattorakennetta, jolloin viherkatto kestää tavallista kattoa pidempään.
Saksassa ja USA:ssa viherkattobuumi
Viherkattoala on kansainvälisesti valtavassa kasvussa. Esimerkiksi Saksassa rakennettaan vuosittain 10 miljoonaa neliötä viherkattoja. Myös Yhdysvalloissa viherkattoala kasvaa jatkuvasti.
- Parin viime vuoden aikana Suomessakin kiinnostus on silmin nähden herännyt. Ihmiset alkavat ottaa aivan uudella tavalla kaupunkitilaa haltuun, kuvailee Helsingin yliopiston tutkija ja koordinaattori Marja Mesimäki.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Punavuoressa uhkaava ullakkopalo
Ullakko palaa Helsingin Punavuoressa, Kankurinkadulla. Paikalla on useita pelastuslaitoksen yksiköitä.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Sauna paloi Tuusulassa
Rivitalon sauna tuhoutui täysin tulipalossa, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Vesi poikki Vantaalla
Perjantaina vesi katkesi Rekolantiellä ja lauantaina Laurintiellä. Korjaustyöt ovat meneillään. Lisäksi yksi putki vuotaa Kytötiellä, Laurantien ja Lehmipolun kohdalla.
Merituulipuiston kohtalo ympäristöministeriön käsissä
Inkoon ja Raaseporin merituulivoimaloiden rakentaminen on päätynyt ympäristöministeriön käsittelyyn. Vuosia alueelle haviteltu kymmenien voimaloiden kokonaisuus ei ole herättänyt innostusta kunnissa. Tuulivoimayritys vaatii nyt ministeriöltä pakkotoimia hankkeen toteuttamiseksi.
Veolian bussinkuljettajien työnseisaus jatkuu viikonloppuna
Tiistaina työpaikoiltaan ulosmarssineet Vantaan varikon kuljettajat ovat tyytymättömiä uuteen työvuorokiertoon. Asiasta on yritetty neuvotella koko viikon, mutta sopua ei ole saatu aikaan.
Erilaisessa mielenosoituksessa kiitetään maita hyvistä asioista
Hyvänmielenosoituksessa kierretään suurlähetystöissä kiittämässä hyvistä keksinnöistä. Tapahtuma keräsi viime vuonna paikalle yli 300 ihmistä.
Yhdeksäs Ravintolapäivä houkuttelee herkkujen ystäviä
Tänään lauantaina järjestettävään Ravintolapäivään on ilmoittautunut jo yli 1 500 erilaista pop-up-ravintolaa eri puolilla maailmaa.
Jakomäentiellä asuntopalo - liekit löivät parvekkeelta
Pelastuslaitos on sammuttanut tulen asunnon parvekkeelta. Tuli levisi parvekkeen kattorakenteisiin ja levitti savua sisälle asuntoon, mutta henkilövahinkoja ei tapahtunut.
