Luonto |

Suomen valkohäntäkauriit odotettua monimuotoisempia

Valkohäntäkauriskanta kanta on kasvanut 40 000 - 50 000 yksilöön ja levinnyt lähes koko Etelä- ja Keski-Suomeen.

Valkohäntäkauris talvimaisemassa.
Etelä-Hämeen metsissä elelee runsaasti valkohäntäkauriita. Kuva: Seppo Nykänen

Suomen valkohäntäkauriskanta on luultua monimuotoisempi.

Helsingin yliopiston tutkijoiden ja useiden metsästysseurojen yhteistyönä tekemän tutkimuksen mukaan kannan geneettinen vaihtelu on suhteellisen suurta.

Suomen valkohäntäkauriskanta on peräisin 1930-luvulla istutetusta neljästä yksilöstä, minkä vuoksi geneettisen vaihtelun on oletettu olleen vähäistä.

- Harvoihin yksilöihin perustuvan populaation geneettisen monimuotoisuuden odotetaan olevan rajoitettu, koska emoeläimillä on vain osa alkuperäisen populaation kaikista geenivarianteista, tutkijat sanovat.

Myös pieni määrä emoeläimiä voi saada aikaan ison ja geneettisesti terveen populaation.

- Jon Brommer

Tutkimuksen tulokset osoittivat kuitenkin toista.

- Tuloksemme tarkoittaa, että myös pieni määrä emoeläimiä voi saada aikaan ison ja geneettisesti terveen populaation, tutkija Jon Brommer sanoo.

Tutkijoiden mukaan monimuotoisuus on seurausta valkohäntäkauriin pitkästä eliniästä. Vuoden ikäisenä sukukypsäksi tuleva valkohäntäkauris voi elää lähes 20 vuotta, minkä johdosta yhdellä yksilöllä on paljon mahdollisuuksia levittää kaikkia geenimuotojaan eteenpäin.

Tutkijoiden mukaan PLOS ONE -lehdessä julkaistuja tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa luonnonsuojelutoimien suunnittelussa.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä