Suomenlahden tila on kohentunut
Itämeren tila on heikentynyt mutta Suomenlahdella tilanne on paras kymmeneen vuoteen. Näin kertovat elokuun seurantamatkoiltaan palanneiden Suomen ympäristökeskuksen tutkimusalusten Arandan ja Muikun keräämät havainnot.
Edellisen kerran Suomenlahdella oli yhtä hyvä tilanne kesällä 1999. Ympäristökeskus arvioi syyksi viime vuosien leudot talvet ja vähäisen jääpeitteen, jotka ovat mahdollistaneet Suomenlahden vesimassojen sekoittumisen.
Parantunut happitilanne on alentanut Suomenlahden fosforimäärää kymmenillä prosenteilla ja kesäiset levämäärät ovat vähentyneet erityisesti itäisellä Suomenlahdella.
Tutkimusalus Muikun tutkimista 30 havaintopaikasta pohjan happitilanne oli Suomelahdella hyvä 20:llä. Vielä kolme vuotta sitten, yli 80 prosenttia havaintopaikoista oli hapettomia. Myös pohjaeläinyhdyskunnan tila on parantunut, sillä ainoastaan kaksi havaintopaikkaa 30:stä oli vailla pohjaeläimistöä.
Parantunut happitilanne näkyy erityisesti ulkosaaristossa. Läntisen Suomenlahden avomerialueen syvillä pohjilla happitilanne ei sen sijaan ole parantunut ja Suomenlahden sisäsaaristossa happitilanne on paikoin huono.
Saaristomeren keski- ja eteläosien pohjien tilanne on edelleen parempi kuin Suomenlahdella.
Varsinaisen Itämeren tilanne heikentynyt
Tutkimusalus Arandan havaintojen mukaan varsinaisella Itämerellä hapettoman ja rikkivetyisen syvän veden alue on laajentunut ja paksuuntunut.
Suurin osa yli 100 metriä syvästä vesikerroksesta on vailla happea ja rikkivetyä on runsaasti. Rikkivetyä tavataan paikoitellen jo 80 metrissä.
Myös Itämeren syvän veden suolapitoisuus on kasvanut vuoden takaisesta. Erityisesti tämä näkyy Ahvenanmerellä ja Selkämerellä. Niin ikään Perämeren syvänteissä suolapitoisuuden kasvu on jatkunut ja vastaavasti happipitoisuus alentunut.
Arandan tutkimusalueilla sinileviä havaittiin enää pieniä määriä vesimassaan sekoittuneena Suomenlahdella sekä pohjoisella Itämerellä. Myös mahdollisesti haitallisia Heterocapsa triquetra ja Dinophisys acuminata -panssarisiimaleviä esiintyi vähän.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä Suomessakin
Ilmatieteen laitos arvioi, että tuulet saattavat puhaltaa aiempaa lujemmin myös meillä. Lisäksi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa roudan muodostumiseen.
Pingviinin karkumatka päättyi Tokiossa
82 vuorokautta vapaudessa ollut perunpingviini palautettiin tarhaansa Tokion merimaailmassa.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Saari tuikattiin tuleen - liekit vievät linnunpesät
Konneveden järvipelastajat antoi tulikomennon perjantaina iltapäivällä. Kuiva maasto ja kevyt tuuli pitivät huolen siitä, että Iso-Häntiäisen saari Konnevedellä syttyi hetkessä palamaan.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Merikotkan pesäpuu kaadettu Korsnäsissa
Poliisi on tänään saanut ilmoituksen Ely-keskukselta kaadetusta puusta jossa oli merikotkan pesä. Kyse ei voi olla vahingosta, sillä pesäpuu oli merkitty rauhoitetuksi.
Ranuan jääkarhun pentu ihannemitoissaan
Painoa kertyy päivässä noin 300 grammaa ja pituutta kahdella jalalla seisten on jo 120 senttiä. Myös hammaskalusto muuttuu järeämpään suuntaan.
Lentävä pallogrilli löytää kuolleen poron
Petojen raatelemia poroja etsitään kenties jo lähitulevaisuudessa kauko-ohjattavilla lentolaitteilla. Laitetta voidaan käyttää myös esimerkiksi kadonneiden henkilöiden etsintään.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Punakylkirastaille kuusi pienokaista - katso poikaspotretti
Pihapiirin pikkulintujen seuraaminen tuo iloa monen suomalaisen elämään. Jyväskyläläinen Mikko Rantala on paitsi seurannut lintujen puuhia myös ikuistanut punakylkirastaan perhetapahtumat valokuviin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.