Suomenlinnassa syntyy 1700-luvun tykkivene
Soutaen ja purjeilla kulkeva tykkisluupin kopio lipuu Helsingin edustan vesillä vuonna 2013. Tykkisluuppia pidettiin 1770-luvulla epäreiluna aluksena merisodankäynnissä.
Suomenlinnan lentokonehalliin pinottu lautakasa on vasta viidesosa tulevaan tykkisluuppiin tarvittavasta puumäärästä.
– Keväällä alkaa lastu lentää, kehuu museoviraston tutkija Hannu Matikka.
Voittoisa alustyyppi Ruotsinsalmessa
20-metrinen purje-soutualus tykkisluuppi rakennetaan laiva-arkkitehti F.H. af Chapmanin 1770-luvun piirustusten pohjalta. Alus suunniteltiin Suomenlahden saaristoon ja vikkelällä sluupilla ratkaistiin mm. Ruotsinsalmen meritaistelu Ruotsin voitoksi.
Tuolloin sluupilla käytyä sodankäynti tuomittiin epäreiluksi.
– Tykkisluuppeja pystyttiin soutamaan ja ne liikkuivat nopeasti. Niissä oli kaksi hyvin suurta ja tulivoimaista tykkiä ja pieni maalipinta eli suurten sotalaivojen oli vaikea osua näihin ketteriin pieniin tykkisluuppeihin. Silloin ajateltiin että tämä on epäreilua sodankäyntiä, Hannu Matikka kertoo hymyillen.
Veneenveiston opiskelijat veistävät
Rakentaminen maksaa hieman yli miljoona euroa, josta opetus- ja kulttuuriministeriöltä tulee puolet.
Rahan turvin projektiin työllistetään venerakentajia ja lisäksi tarjotaan harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille. Kokenut veneveistäjä Mikael Holmström ohjaa rakentamista kölistä ja kylkilaudoista lähtien.
– Kyllä se tehdään veistämällä ja tosiaan ihan niin kuin entisaikaan veistettiin, Holmström sanoo.
Alus valmistuu keväällä 2013. Yleisö pääsee seuraamaan tykkisluupin rakentamista Suomenlinnan telakan vieressä sijaitsevassa lentokonehallissa.
Tykit mukana Venäjälle ja Ruotsiin
Museoviraston Hannu Matikka lupaa matkailijoille myös jyrähtäviä kulttuurikokemuksia tykkisluupin kyydissä.
– Noita isoja 2000 kiloa painavia tykkejä ei ainakaan käyttökuntoisina saada. Pienet parrastykit, joita on neljä kappaletta, saadaan toimiviksi.
Tykkisluupille on kaavailtu jo pidempiäkin merimatkoja. Matikka sanoo, että tarkoitus olisi käydä ja myös Ruotsinsalmen alkuperäisillä taistelupaikoilla ja Pietarissakin pitäisi päästä kääntymään.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.
Uusi toimija yrittää mullistaa asunnonvälityksen
Myyntiturva perii kiinteän maksun asunnonvälityksestä. Vanha konkari Huoneistokeskus toivottaa uuden kilpailijan tervetulleeksi.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Poliisi lopetti VR-tutkinnan - syyteoikeus vanheni
VR tarkkaili salaa sairauslomalla ollutta työntekijäänsä, mutta syyteoikeus ehti vanhentua. Poliisi ei löytänyt myöskään viitteitä laittoman henkilörekisterin keräämisestä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.