Pohjanmaa |

Suomenruotsalaiset uurnille vasta vaalipäivänä

Suurin osa suomenruotsalaisista käyttää äänioikeuttaan vasta varsinaisena vaalipäivänä. Tämä traditio selittää pitkälle esimerkiksi Vaasan vaalipiirin muuta Manner-Suomea alhaisemmat ennakkoäänestysluvut.

Ehdokasnumerojuliste äänestyspaikalla.
Presidentinvaalien ehdokasnumerot. Kuva: YLE

Mustasaaren kunnanhallituksen puheenjohtaja Michael Luther selittää perinnettä suomenruotsalaisten tärkeäksi kokemalla yhteisöllisyydellä.

- Minulle vaalipäivänä äänestäminen on hyvin vahva perinne. Joskus olen äänestänyt ennakkoon, jos tiedossa on ollut matka. Yritän jopa välttää matkoja vaalipäivänä. Vaalipäivänä äänestämisessä on juhlallisuutta. Kun yhdessä lähdetään vaaliuurnille, siinä tuntee käyttävänsä sitä valtaa, mikä kansalaisille kuuluu.

- Aamun lehtien luvun jälkeen lähdemme kävellen äänestämään Sulvan koululle. Siinä samalla tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumisia ja juodaan vaalikahvit. Illalla tietysti jännitetään ja seurataan äänten laskentaa, Michael Luther kertoo tulevasta vaalipäivästään. Hän ei ole vielä lyönyt lukkoon omaa ehdokastaan.

- Kalkkiviivoille menee. Molemmille ehdokkailla on paljon hyviä puolia, mutta myös ärsyttäviä piirteitä. Kumpi tahansa presendentiksi nousee, Suomi saa hyvän presidentin.

- Vaalipäivän äänestämisessä on myös se etu, että saa seurata kaikki keskustelut loppuun saakka ennen kuin päättää, kenelle äänensä antaa.

Aktiivisia äänestäjiä

Suomenruotsalaiset äänestävät yleensä aktiivisesti. Esimerkiksi Luodossa äänestysaktiivisuus nousee vaaleissa kuin vaaleissa yli 80 prosentin.

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestyksessä Vaasan vaalipiirin alhaisin äänestysprosentti on Korsnäsissä, missä vasta 8,5 prosenttia äänioikeutetuista on äänestänyt.

Vaasan vaalipiirin äänioikeutetuista noin kolmannes eli 33,6 prosenttia kävi äänestämässä ennakkoon. Koko maan ennakkoäänestysprosentti on 36,3 prosenttia.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä