Suomenruotsalaiset yhdistävät voimiaan kielensä puolustamiseksi
Suomenruotsalaiset haluavat osallistua entistä paremmin omaa asemaansa ja kieltään koskevaan keskusteluun. Tätä varten perustettiin helmikuussa Magma-akatemia. Akatemian tarkoituksena on vaikuttaa suoraan päättäjiin ja se järjestää päättäjille kursseja ruotsin kielestä ja suomenruotsalaisuudesta.
Kaksi suurta suomenruotsalaista säätiötä Svenska kulturfonden ja Konstsamfundet ovat perustaneet oman lobbausryhmänsä saadakseen äänensä paremmin kuuluville. Magma-akatemian tarkoituksena on lisätä erityisesti päättäjien tietoja ja ymmärrystä Suomen kaksikielisyydestä.
- Ilmeisesti Suomen historian osaaminen ja tietämys siitä, että miksi maamme on kaksikielinen, on kertakaikkiaan vain liian laiha, sanoo Akatemian toiminnasta vastaava Martina Harms-Aalto.
Magma-akatemian tukena on neuvottelukunta, johon kuuluu vaikuttajia eri aloilta. Mukana ovat muun muassa Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, amiraali Juhani Kaskeala ja toimittaja Tuomas Enbuske. Enbuske pitää suomenruotsalaisuutta tärkeänä osana Suomea.
- Minä olen kiitollinen, että voin itse puhua omaa äidinkieltäni, joka on suomi. Ja se johtuu pieneltä osalta myös esimerkiksi siitä ruotsinkielisestä eliitistä, joka 1800-luvun alussa alkoi puhua suomea ja tukea suomenkieltä. Niin ehkä minäkin voin nyt tehdä jotain, että voin tukea ruotsinkieltä, koska Suomi olisi älyttömän paljon tylsempi, jos täällä ei sitä olisi, Embuske katsoo.
Korkeakouluihin vähemmän painetta
Kriitikoiden mielestä Suomella ei ole varaa antaa etuoikeuksia ruotsinkieliselle vähemmistölleen. Hyvänä esimerkkinä kriitikoiden tarkoittamista etuoikeuksista on koulutus. Ruotsinkielisille on tarjolla korkeakoulupaikkoja omalla äidinkielellään suhteessa enemmän kuin suomalaisille.
- Ruotsinkielisistä suurempi osuus on onnistunut saamaan opiskelupaikan kun suomenkielisistä. Ei meillä niin tavattoman paljon ole ruotsinkielistä koulutusta, mutta tätä hakijapainetta siellä ei samalla tavalla ole kuin suomenkielisellä puolella, kertoo opetusministeri Henna Virkkunen.
Kritiikistä huolimatta kellään ei ole antaa tarkkoja lukuja suomenruotsalaisten etuoikeuksien aiheuttamista kustannuksista. Niiden laskeminen onkin lähes mahdotonta. Vertailuun pitäisi ottaa mukaan muut vähemmistöt ja kuinka muut ruotsinkielisistä palveluista hyötyvät. Esimerkiksi ruotsinkielisten korkeakoulujen oppilaista noin neljännes on suomenkielisiä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.