Suomessa muuta Eurooppaa matalammat tuomiot raiskauksista
Suomessa raiskauksesta saadut tuomiot ovat vaihdelleet eri puolilla maata. Lisäksi suomalaisten seksuaalirikoksista saamat tuomiot ovat lievempiä kuin muualla Euroopassa. Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan seksuaalirikosten rangaistukset tulevat kiristymään.
Poliisin raiskaaman 16-vuotiaan teinitytön tapaus on saanut jälleen kansalaisten oikeustajun koetukselle. Poliisi juotti tytön humalaan ja raiskasi tämän kahdesti. Käräjäoikeudesta tuli ehdollinen tuomio.
Tyrmistys on sitä suurempaa, jos muistaa, että esimerkiksi tupakan salakuljetuksesta tuli monen vuoden linnatuomio viime vuonna. Talousrikoksista tulee vankilatuomiota usein. Oikeusministeir Tuija Braxin mukaan parempaan päin ollaan menossa.
- Suomessa semmoinen taakka, historiallinen ajattelutapa, jossa ylipäätään ihmisen koskemattomuus on arvioitu lievemmäksi kuin talousrikoksissa.
Brax lupaakin seksuaalirikoksiin kovempia rangaistuksia, lapsiin liittyvissa rikoksissa jo tällä vaalikaudella.
- Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikosten rangaistuksia ollaan koventamassa. Aikuisten osalta tää sama perusselvitystyö on lähtenyt käyntiin.
Tuomiot vaihtelevat
Selvityksessä verrataan lainsäädäntöä ja annettuja tuomioita. Suuri ongelma on, että samoista rikoksista on annettu erilaisia tuomioita eri puolilla maata. Nyt rangaistuksia yhtenäistämään on valjastettu joukko avainsyyttäjiä, jotka ovat erikoistuneet lapsiin ja naisiin kohdistuneiisn rikoksiin.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen suomalaistuomari Allan Rosas jyrähtää, että Suomessa tuomiot ovat eurooppalaisittain alhaisia.
- On minusta kovin lapsellista kuvitella että rangaistustasolla ei olisi mitään vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen, varsinkin väkivaltarikoksista annetaan usein edelleen ehdollisia tuomiota. Se on joillekin signaali, että eihän siitä mitään tullut.
Braxin myöntää, että eroja on Pohjoismaiden välilläkin.
- Jos on sammunut eikä väkisin juotettu niin Ruotsissa se on automaattisesti raiskaus, meillä se menee astetta lievemmän kohtelun mukaan. Tosin kovatkin rangaistukset ovat silloin mahdollisia.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.