Kotimaa

Suomi24-sivuston tietomurron tutkinta lopetettu

Tietomurto tehtiin ulkomailta. Tekijä ei kuitenkaan koskaan selvinnyt.

Poliisi on lopettanut Suomi24-sivustoon tehdyn tietomurron tutkinnan. Keväällä 2010 tehdyssä verkkohyökkäyksessä tekijät saivat käsiinsä käyttäjätunnuksia. Tunnukset olivat kuitenkin salatussa muodossa, joten niiden hyödyntäminen on vaikeaa.

Poliisi sai selville, että tietomurto tehtiin ulkomailta, mutta tekijää ei koskaan tavoitettu. Tapauksen tutkinta lopetettiin loppuvuodesta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Viron 1. jalkaväkiprikaatin konekiväärimies harjoituksissa.

Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?

Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä